Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

2. Huolehdi kehosi perustarpeista

2. Huolehdi kehosi perustarpeista

”Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä.” (Efesolaisille 5:29, Kirkkoraamattu 1992.) Sillä, että huolehdit muutamasta perusasiasta, voi olla merkittävä vaikutus terveyteesi.

Lepää riittävästi. ”Parempi on kourallinen lepoa kuin kahmalollinen kovaa työtä ja tuulen tavoittelua.” (Saarnaaja 4:6.) Nykyelämän vaatimukset ja huomiota hajottavat asiat ovat vähentäneet nukkumiseen käytettävää aikaa. Uni on kuitenkin terveydelle välttämätöntä. Tutkimukset osoittavat, että unen aikana kehomme ja aivomme korjaavat itseään, mikä vaikuttaa myönteisesti muistiin ja mielialaan.

Uni vahvistaa immuunijärjestelmää ja vähentää infektiotautien, diabeteksen, aivohalvauksen, sydäntautien, syövän, liikalihavuuden, masennuksen ja kenties jopa Alzheimerin taudin riskiä. Meidän ei pitäisi vain ohittaa tätä luonnollista suojamekanismia nauttimalla makeisia, kofeiinia tai muita piristäviä aineita, vaan kuunnella kehoamme ja nukkua. Useimmat aikuiset tarvitsevat unta 7–8 tuntia yössä, jotta he näyttäisivät hyvältä, tuntisivat olonsa hyväksi ja heidän suorituskykynsä olisi paras mahdollinen. Nuoret tarvitsevat unta vieläkin enemmän. Univajeesta kärsivillä nuorilla on muita useammin psyykkisiä ongelmia ja suurempi riski nukahtaa rattiin.

Erityisen tärkeää uni on sairaana. Elimistö voi nujertaa flunssan ja jotkin muut taudit, kunhan ihminen vain nukkuu tavallista enemmän ja juo paljon nesteitä.

Huolehdi hampaistasi. Hampaiden harjaus ja hammaslangan käyttö aterioiden jälkeen ja etenkin ennen nukkumaanmenoa ehkäisee kariesta, iensairauksia ja hampaiden lähtöä. Ilman hampaita emme täysin hyödy kaikesta syömästämme ruoasta. Kerrotaan, että norsut eivät kuole vanhuuteen vaan nääntyvät vähitellen nälkään, kun ne eivät enää pysty kuluneilla hampaillaan pureskelemaan ruokaa kunnolla. Lapset, jotka ovat oppineet harjaamaan ja lankaamaan hampaansa ruoan jälkeen, ovat yleensä terveempiä koko elämänsä ajan.

Käy lääkärissä. Jotkin sairaudet vaativat lääkärinhoitoa. Kun ne todetaan varhaisessa vaiheessa, lopputulos on yleensä parempi ja kulut jäävät pienemmiksi. Jollet siis tunne olevasi kunnossa, älä tyydy vain lievittämään oireita, vaan hae apua, jotta syy selviäisi ja voisit saada hoitoa.

Säännölliset terveystarkastukset voivat ehkäistä monia vakavia ongelmia. Tämä pätee myös raskausaikana. * On kuitenkin hyvä muistaa, että lääkärit eivät ole ihmeidentekijöitä. Täydellinen terveys saadaan vasta sitten, kun Jumala tekee ”kaiken uudeksi” (Ilmestys 21:4, 5).

^ kpl 8 Ks. kirjoitus ”Terveitä äitejä, terveitä lapsia”, Herätkää! 11/2009.