Saarnaaja 4:1–16

4  Käänsin sitten huomioni kaikkeen sortoon, jota harjoitetaan auringon alla. Näin sorrettujen kyyneleet, eikä kukaan lohduttanut heitä.+ Valta oli heitä sortavilla, eikä kukaan lohduttanut heitä.  Silloin minä onnittelin vainajia, jotka olivat jo kuolleet – en eläviä, jotka olivat yhä elossa.+  Heitä kumpaakin paremmassa asemassa on se, joka ei ole vielä edes syntynyt+ eikä ole nähnyt sitä pahaa, mitä tehdään auringon alla.+  Minä olen nähnyt, että ihmisten välinen kilpailu+ saa heidät näkemään paljon vaivaa* ja tekemään työnsä aina vain taitavammin. Tämäkin on turhuutta, tuulen tavoittelua.  Typerä istuu kädet ristissä, ja hänen ruumiinsa riutuu.*+  Parempi on kourallinen lepoa kuin kaksi kourallista kovaa työtä ja tuulen tavoittelua.+  Käänsin huomioni jälleen yhteen esimerkkiin siitä, millaista turhuutta on auringon alla:  On yksinäinen mies, jolla ei ole ketään, ei poikaa eikä veljeä, mutta silti kaikella hänen kovalla työllään ei ole loppua. Hänen silmänsä eivät koskaan saa tarpeekseen rikkaudesta.+ Kysyykö hän kuitenkaan itseltään: ”Ketä varten minä teen kovasti työtä ja kiellän itseltäni kaiken hyvän?”+ Tämäkin on turhuutta ja onnetonta uurastusta.+  Kaksi on parempi kuin yksi,+ koska he saavat kovasta työstään hyvän palkan.* 10  Jos toinen heistä kaatuu, toinen voi auttaa hänet ylös. Mutta mitä tapahtuu sille, joka kaatuu mutta jolla ei ole ketään auttamassa häntä ylös? 11  Jos kaksi makaa yhdessä, he pysyvät lämpiminä, mutta miten yksinäinen voi pysyä lämpimänä? 12  Joku voi nujertaa yksinäisen, mutta kaksi voi yhdessä pitää puolensa häntä vastaan. Kolmisäikeinen lanka ei katkea helposti.* 13  Parempi on köyhä mutta viisas lapsi kuin vanha mutta typerä kuningas,+ joka ei enää ymmärrä noudattaa varoituksia.+ 14  Oli eräs,* joka lähti vankilasta ja tuli kuninkaaksi,+ vaikka hän syntyikin köyhänä tuon toisen ollessa kuninkaana.+ 15  Olen tarkkaillut kaikkia elossa olevia, jotka vaeltavat auringon alla, ja sitä, mitä tapahtuu nuorelle, joka nousee valtaan toisen paikalle. 16  Vaikka hänellä on loputtomasti kannattajia, ne, jotka tulevat myöhemmin, eivät ole tyytyväisiä häneen.+ Tämäkin on turhuutta, tuulen tavoittelua.

Alaviitteet

Tai ”tekemään kovasti työtä”.
Kirjaim. ”ja syö omaa lihaansa”.
Tai ”enemmän hyötyä”.
Tai ”nopeasti”.
Saattaa viitata viisaaseen lapseen.

Tutkimisviitteet

Media