Siirry sisältöön

Vilen Avanesov vankilasta vapautumisen jälkeen ja hänen vaimonsa Stella

14. HELMIKUUTA 2024
VENÄJÄ

71-vuotias Vilen Avanesov vapautunut vankilasta

71-vuotias Vilen Avanesov vapautunut vankilasta

Venäjällä asuva veli Vilen Avanesov vapautui 9. helmikuuta 2024 vankilasta oltuaan telkien takana lähes viisi vuotta. Vilen pidätettiin toukokuussa 2019. Hänelle määrättiin 29. heinäkuuta 2021 kuuden vuoden vankeustuomio, mutta hän pääsi vapaaksi jo nyt, koska hänen tutkintavankeudessa viettämänsä aika otettiin huomioon. Hänen poikansa Arsen pidätettiin ja suljettiin vankilaan samaan aikaan, mutta Arsenin vankeus jatkuu.

Vähän ennen Vilenin vapautumista hänen vaimonsa Stella Avanesova sanoi: ”Ensimmäiset kaksi ja puoli vuotta, jotka Vilen oli tutkintavankeudessa, olivat vaikeimmat meille kaikille. Olin hyvin huolissani. Emme saaneet pitää yhteyttä Vileniin edes kirjeitse. Lisäksi pelkäsin, ettei perheemme pärjäisi taloudellisesti, kun sekä mieheni että poikani olivat vankilassa.”

Näistä haasteista huolimatta Vilen ja Stella tunsivat aina, että Jehova tuki heitä. Stella jatkoi: ”Vilen kertoi, että aina kun hänet tuotiin oikeuden istuntoon, hän näki oikeustalolle kokoontuneet veljet ja sisaret. Se oli hänelle osoitus Jehovan huolenpidosta. Jehova on myös aina varmistanut sen, että minä olen saanut kaiken, mitä tarvitsen. Olen sataprosenttisen varma siitä, että Jehova tukee niitä, jotka luottavat häneen.”

Olemme iloisia siitä, että Vilen ja Stella ovat taas yhdessä. Samalla rukoilemme heidän poikansa Arsenin ja kaikkien niiden veljien ja sisarten puolesta, jotka ovat edelleen vankilassa. Jehova on varmasti valona, pelastuksena ja linnoituksena niille, jotka ovat hänelle uskollisia (Psalmit 27:1).