Siirry sisältöön

Onko Paholainen todellinen persoona?

Onko Paholainen todellinen persoona?

Raamattu vastaa

 Paholainen on todellinen persoona. Hän on ”maailman hallitsija”, henkiluomus, josta tuli paha ja joka kapinoi Jumalaa vastaan (Johannes 14:30; Efesolaisille 6:11, 12). Raamatussa hänestä käytetään erilaisia nimiä ja esitetään kuvauksia, jotka paljastavat hänen persoonallisuutensa.

Ei pahan käsite tai ominaisuus

 Jotkut ajattelevat Saatanan olevan vain pahan käsite tai jokaisessa ihmisessä oleva pahan ominaisuus. Raamatussa kerrotaan kuitenkin eräästä Jumalan ja Saatanan välisestä keskustelusta. Jumala on täydellinen, joten hän ei olisi voinut puhua jonkin itsessään olevan pahan kanssa. (5. Mooseksen kirja 32:4; Job 2:1–6.) Lisäksi Saatana kiusasi Jeesusta, joka on synnitön (Matteus 4:8–10; 1. Johanneksen kirje 3:5). Raamattu siis osoittaa, että Paholainen on todellinen persoona eikä vain pahan ominaisuus.

 Monet eivät usko Paholaisen olevan todellinen persoona. Pitäisikö sen olla yllätys? Ei, sillä Raamatun mukaan Saatana käyttää petosta saavuttaakseen tavoitteensa (2. Tessalonikalaisille 2:9, 10). Hänen suurimpia huijauksiaan on ollut saada monet ihmiset uskomaan, ettei häntä ole edes olemassa (2. Korinttilaisille 4:4).

Muita Paholaista koskevia vääriä käsityksiä

  Käsitys: Lucifer on yksi Paholaisen nimistä.

 Tosiasia: Heprealainen sana, jota joissakin raamatunkäännöksissä vastaa sana ”Lucifer”, tarkoittaa ’loistavaa’ (Jesaja 14:12). Tekstiyhteys osoittaa, että ilmaus viittaa Babylonin hallitsijasukuun, jonka Jumala nöyryyttäisi sen pöyhkeyden vuoksi (Jesaja 14:4, 13–20). Ilmausta ”loistava” käytettiin pilkallisesti tuosta hallitsijasuvusta sen kukistumisen jälkeen.

  Käsitys: Saatana toimii ”syyttäjänä” Jumalan puolesta.

 Tosiasia: Paholainen ei ole Jumalan palvelija vaan hänen vihollisensa. Hän vastustaa Jumalan palvelijoita ja esittää vääriä syytöksiä heitä vastaan (1. Pietarin kirje 5:8; Ilmestys 12:10).