Markus 13:1–37

13  Kun hän oli menossa ulos temppelistä, yksi hänen opetuslapsistaan sanoi hänelle: ”Opettaja, katso, miten upeita kiviä ja rakennuksia!”+  Jeesus kuitenkin sanoi hänelle: ”Näetkö nämä suuret rakennukset? Tähän ei missään tapauksessa jätetä kiveä kiven päälle, vaan kaikki revitään alas.”+  Kun hän istui Öljymäellä* temppeliä vastapäätä eikä paikalla ollut muita, Pietari, Jaakob, Johannes ja Andreas kysyivät häneltä:  ”Sano meille, milloin nämä tapahtuvat ja mikä on merkkinä* siitä, milloin kaikki nämä ovat tulossa päätökseen.”+  Niin Jeesus alkoi puhua heille: ”Varokaa, ettei kukaan eksytä teitä.+  Monet tulevat minun nimessäni ja sanovat: ’Minä olen hän’ ja eksyttävät monia.  Lisäksi kun kuulette sotien ääntä ja sanomia sodista, älkää pelästykö. Näiden täytyy tapahtua, mutta se ei vielä merkitse loppua.+  Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan.+ Paikassa toisensa jälkeen on maanjäristyksiä, ja on myös nälänhätää.+ Nämä ovat suurten tuskien alkua.+  Olkaa te kuitenkin varuillanne. Teitä luovutetaan paikallisiin oikeusistuimiin,+ ja teitä piestään synagogissa+ ja viedään käskynhaltijoiden ja kuninkaiden eteen minun takiani, todistukseksi heille.+ 10  Lisäksi hyvä uutinen täytyy saarnata ensin kaikille kansoille.+ 11  Mutta kun teitä viedään luovutettaviksi viranomaisille, älkää olko etukäteen huolissanne siitä, mitä sanoisitte, vaan sanokaa se, mitä teille sillä hetkellä annetaan, sillä puhumassa ette ole te vaan pyhä henki.+ 12  Lisäksi veli luovuttaa veljen kuolemaan ja isä lapsen, ja lapset nousevat vanhempia vastaan ja surmauttavat heidät.+ 13  Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni vuoksi.+ Mutta se, joka on kestänyt+ loppuun asti,+ pelastuu.+ 14  Mutta kun näette, että autioittava iljetys+ seisoo siinä, missä sen ei pitäisi (lukija tarvitsee havaintokykyä), silloin Juudeassa olevien täytyy paeta vuorille.+ 15  Sen, joka on katolla, ei pidä tulla alas eikä mennä sisään hakemaan mitään talostaan,+ 16  eikä sen, joka on pellolla, pidä palata* noutamaan päällysvaatettaan. 17  Voi naisia, jotka ovat raskaana tai imettävät noina päivinä!+ 18  Rukoilkaa jatkuvasti, ettei se tapahtuisi talvella, 19  sillä noina päivinä tulee olemaan sellainen ahdinko,+ jollaista ei ole ollut Jumalan luoman luomakunnan alusta tähän* asti eikä enää tule olemaan.+ 20  Jos Jehova ei olisi lyhentänyt niitä päiviä, kukaan* ei pelastuisi. Mutta niiden valittujen vuoksi, jotka hän on valinnut, hän on lyhentänyt ne päivät.+ 21  Jos sitten joku sanoo teille: ’Katso, täällä on Kristus!’ tai ’Katso, tuolla hän on!’, älkää uskoko.+ 22  Vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nimittäin ilmaantuu,+ ja he tekevät ihmetekoja ja ihmeitä johtaakseen harhaan, jos mahdollista, valitut. 23  Olkaa te siis varuillanne.+ Olen kertonut teille kaiken etukäteen. 24  Mutta noina päivinä, sen ahdingon jälkeen, aurinko pimenee, kuu ei anna valoaan,+ 25  tähdet putoilevat taivaalta ja taivaissa olevat voimat järkkyvät. 26  Sitten he näkevät Ihmisen Pojan+ tulevan pilvissä suurella voimalla ja kirkkaudella.+ 27  Sitten hän lähettää enkelit ja kokoaa valittunsa neljältä ilmansuunnalta, maan äärestä taivaan ääreen.+ 28  Ottakaa nyt oppia tästä vertauksesta, joka koskee viikunapuuta: Heti kun sen nuori oksa vihertää ja siihen alkaa tulla lehtiä, te tiedätte, että kesä on lähellä.+ 29  Samoin kun näette näiden tapahtuvan, te tiedätte, että hän on lähellä, ovella.+ 30  Minä vakuutan teille, että tämä sukupolvi ei missään tapauksessa katoa ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat.+ 31  Taivas ja maa katoavat,+ mutta minun sanani eivät missään tapauksessa katoa.+ 32  Siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa eikä Poika, vaan yksin Isä.+ 33  Tähyilkää, pysykää hereillä,+ sillä ette tiedä, milloin määräaika on.+ 34  Tätä voidaan verrata siihen, että mies matkusti ulkomaille, jätti talonsa ja uskoi orjilleen vastuun,*+ kullekin työnsä, ja käski ovenvartijan pysyä valveilla.+ 35  Pysykää siis valveilla, sillä ette tiedä, milloin talonisäntä tulee,+ illalla, keskiyöllä, ennen aamunsarastusta vai varhain aamulla,+ 36  jottei hän tapaisi teitä nukkumasta,+ kun hän yllättäen tulee. 37  Sen minkä sanon teille, sanon kaikille: pysykää valveilla.”+

Alaviitteet

Tai ”Öljyvuorella”.
Tai ”tunnusmerkkinä”.
Kirjaim. ”palata sen luo, mikä on takana”.
Kirjaim. ”nykyaikaan”.
Kirjaim. ”mikään liha”.
Kirjaim. ”vallan”.

Tutkimisviitteet

tähän ei missään tapauksessa jätetä kiveä kiven päälle: Jeesuksen ennustus täyttyi hämmästyttävällä tavalla vuonna 70, kun roomalaiset hävittivät Jerusalemin ja sen temppelin maan tasalle lukuun ottamatta muutamaa kaupunginmuurin osaa.

Tähän ei missään tapauksessa jätetä kiveä kiven päälle: Ks. Mt 24:2, tutkimisviite.

temppeliä vastapäätä: Markus osoittaa, että temppeli näkyi Öljymäeltä. Tätä ei olisi tarvinnut selittää useimmille juutalaisille lukijoille (ks. ”Johdanto Markuksen evankeliumiin”).

loppua: Tai ”lopullista loppua”. Kreikassa on tässä sana télos. Siinä ei ole substantiivia syntéleia, joka on Mt 24:3:ssa käännetty ilmauksella ”on päättymässä”, eikä verbiä synteléō, joka on Mr 13:4:ssä käännetty ilmauksella ”tulossa päätökseen”. (Ks. Mt 24:3; Mr 13:4; tutkimisviitteet; sanasto, ”Aikakauden päättyminen”.)

loppuun: Tai ”lopulliseen loppuun”. (Ks. Mr 13:7, tutkimisviite.)

tulossa päätökseen: Ilmaus on käännös kreikan verbistä synteléō, joka kuuluu samaan sanueeseen kuin rinnakkaiskertomuksessa Mt 24:3:ssa oleva substantiivi syntéleia ’yhteisloppu’, ’yhteinen loppu’, ’loppuminen yhdessä’. (Sana syntéleia esiintyy myös Mt 13:39, 40, 49; 28:20; Hpr 9:26:ssa.) Ilmaus ”tulossa päätökseen” viittaa ajanjaksoon, jolloin monet tapahtumat yhdessä johtaisivat Mr 13:7, 13:ssa mainittuun ”loppuun”. Näissä jakeissa ”loppua” vastaava kreikan sana on télos. (Ks. Mr 13:7, 13, tutkimisviitteet, ja sanasto, ”Aikakauden päättyminen”.)

Minä olen hän: Ts. Kristus eli Messias. (Vrt. rinnakkaiskertomus Mt 24:5.)

on päättymässä: Ilmaus on käännös kreikan sanasta syntéleia ’yhteisloppu’, ’yhteinen loppu’, ’loppuminen yhdessä’ (Mt 13:39, 40, 49; 28:20; Hpr 9:26). Sana viittaa ajanjaksoon, jolloin monet tapahtumat yhdessä johtaisivat Mt 24:6, 14:ssä mainittuun ”loppuun”. Näissä jakeissa ”loppua” vastaava kreikan sana on télos. (Ks. Mt 24:6, 14, tutkimisviitteet, ja sanasto ”Aikakauden päättyminen”.)

tulossa päätökseen: Ilmaus on käännös kreikan verbistä synteléō, joka kuuluu samaan sanueeseen kuin rinnakkaiskertomuksessa Mt 24:3:ssa oleva substantiivi syntéleia ’yhteisloppu’, ’yhteinen loppu’, ’loppuminen yhdessä’. (Sana syntéleia esiintyy myös Mt 13:39, 40, 49; 28:20; Hpr 9:26:ssa.) Ilmaus ”tulossa päätökseen” viittaa ajanjaksoon, jolloin monet tapahtumat yhdessä johtaisivat Mr 13:7, 13:ssa mainittuun ”loppuun”. Näissä jakeissa ”loppua” vastaava kreikan sana on télos. (Ks. Mr 13:7, 13, tutkimisviitteet, ja sanasto, ”Aikakauden päättyminen”.)

loppua: Tai ”lopullista loppua”. Kreikassa on tässä sana télos. Siinä ei ole substantiivia syntéleia, joka on Mt 24:3:ssa käännetty ilmauksella ”on päättymässä”, eikä verbiä synteléō, joka on Mr 13:4:ssä käännetty ilmauksella ”tulossa päätökseen”. (Ks. Mt 24:3; Mr 13:4; tutkimisviitteet; sanasto, ”Aikakauden päättyminen”.)

kaikille kansoille: Tämä ilmaus kertoo saarnaamistyön laajuudesta, ja se osoitti opetuslapsille, että he saarnaisivat muillekin kuin toisille juutalaisille. ”Kansaa” vastaava kreikan sana (éthnos) tarkoittaa yleisesti ihmisiä, jotka ovat läheisempää tai kaukaisempaa sukua keskenään ja joilla on yhteinen kieli. Tällainen kansallinen tai etninen ryhmä asuu usein jollain nimenomaisella maantieteellisellä alueella.

nousee: Tai ”yllytetään”, ”kiihotetaan”, ”nostatetaan”. Kreikan sana välittää tässä sellaisen ajatuksen, että ryhdytään vihamielisiin toimiin jotain vastaan, ja se voitaisiin kääntää myös ilmauksella ”tarttua aseisiin” tai ”lähteä sotaan”.

Kansa: Kreikan sanalla éthnos on laaja merkitys. Se voi tarkoittaa jonkin maan tai muun tarkkarajaisen poliittisen tai maantieteellisen alueen asukkaita mutta myös jotain etnistä ryhmää. (Ks. Mr 13:10, tutkimisviite.)

nousee: Ks. Mt 24:7, tutkimisviite.

suurten tuskien: Kreikan sana merkitsee kirjaimellisesti kovia ’synnytystuskia’. Tässä se tarkoittaa ahdistusta, tuskaa ja kärsimystä yleensä, mutta se voi viitata myös siihen, että ennustetut ongelmat ja kärsimykset tihenevät, voimistuvat ja pitkittyvät synnytyskipujen tavoin Mr 13:19:ssä mainittua ”ahdinkoa” edeltävänä ajanjaksona.

korkeimmalle oikeudelle: Ts. täysilukuiselle sanhedrinille eli Jerusalemissa toimineelle tuomioistuimelle, johon kuului ylimmäinen pappi sekä 70 vanhinta ja kirjanoppinutta. Juutalaiset pitivät sen ratkaisuja lopullisina. (Ks. sanasto, ”Sanhedrin”.)

sanhedrin: Ts. juutalaisten ylin tuomioistuin Jerusalemissa. ”Sanhedriniksi” käännetty kreikan sana (synédrion) merkitsee kirjaimellisesti ’yhdessä istumista’. Sanaa käytettiin yleensä kokoontumisesta tai kokouksesta, mutta Israelissa sillä voitiin tarkoittaa uskonnollista tuomioistuinta. (Ks. Mt 5:22, tutkimisviite, ja sanasto; ks. myös liite B12, johon on merkitty sanhedrininsalin mahdollinen sijaintipaikka.)

paikallisiin oikeusistuimiin: Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa kreikan sana synédrion tarkoittaa useimmiten juutalaisten ylintä tuomioistuinta sanhedrinia, joka toimi Jerusalemissa (ks. sanasto, ”Sanhedrin”, ja Mt 5:22; 26:59; tutkimisviitteet). Sitä käytettiin kuitenkin myös yleensä kokoontumisesta tai kokouksesta. Tässä tuo sana on monikossa ja se tarkoittaa paikallisia oikeusistuimia, jotka toimivat synagogien yhteydessä ja joilla oli valta rangaista ruoskimalla tai erottamalla synagogasta (Mt 10:17; 23:34; Lu 21:12; Joh 9:22; 12:42; 16:2).

hyvä uutinen: Kreikan sana euangélion tulee sanoista eu ’hyvä’, ’hyvin’ ja ángelos ’uutisen tuoja’, ’julistaja’. (Ks. sanasto.) Se on joissain suomalaisissa raamatunkäännöksissä käännetty ”evankeliumiksi”. Samaan sanueeseen kuuluva kreikan sana (euangelistḗs), joka on käännetty ”evankelistaksi”, merkitsee ’hyvän uutisen julistajaa’ (Ap 21:8, tutkimisviite; Ef 4:11, alav.; 2Ti 4:5, alav.).

hyvä uutinen: Ks. Mt 24:14, tutkimisviite.

kaikille kansoille: Tämä ilmaus kertoo saarnaamistyön laajuudesta, ja se osoitti opetuslapsille, että he saarnaisivat muillekin kuin toisille juutalaisille. ”Kansaa” vastaava kreikan sana (éthnos) tarkoittaa yleisesti ihmisiä, jotka ovat läheisempää tai kaukaisempaa sukua keskenään ja joilla on yhteinen kieli. Tällainen kansallinen tai etninen ryhmä asuu usein jollain nimenomaisella maantieteellisellä alueella.

teitä viedään: Kreikan verbiä ágō käytetään tässä lakiterminä, jonka merkitys on ’pidättää’. Se voi sisältää ajatuksen voimankäytöstä.

loppua: Tai ”lopullista loppua”. Kreikassa on tässä sana télos. Siinä ei ole substantiivia syntéleia, joka on Mt 24:3:ssa käännetty ilmauksella ”on päättymässä”, eikä verbiä synteléō, joka on Mr 13:4:ssä käännetty ilmauksella ”tulossa päätökseen”. (Ks. Mt 24:3; Mr 13:4; tutkimisviitteet; sanasto, ”Aikakauden päättyminen”.)

on kestänyt: Tai ”kestää”. Kreikan verbi (hypoménō) merkitsee kirjaimellisesti ’jäädä alle’, ’pysyä alla’. Sitä käytetään usein merkityksessä ’jäädä sen sijaan että pakenisi’, ’pitää pintansa’, ’jatkaa sinnikkäästi’, ’pysyä lujana’. (Mt 10:22; Ro 12:12; Hpr 10:32; Ja 5:11.) Tässä tekstiyhteydessä se tarkoittaa sitä, että elää jatkuvasti niin kuin Kristuksen opetuslapsi vastustuksesta ja koetuksista huolimatta (Mr 13:11–13).

loppuun: Tai ”lopulliseen loppuun”. (Ks. Mr 13:7, tutkimisviite.)

Juudeassa: Ts. Rooman Juudean-provinssissa.

vuorille: 200- ja 300-luvulla eläneen historioitsijan Eusebioksen mukaan Juudean ja Jerusalemin kristityt pakenivat Jordanin yli Dekapoliin vuoristoseudulle Pellan kaupunkiin.

Juudeassa: Ks. Mt 24:16, tutkimisviite.

vuorille: Ks. Mt 24:16, tutkimisviite.

katolla: Taloissa oli tasakatot, joita käytettiin eri tarkoituksiin: niillä säilytettiin erilaisia tarvikkeita (Jos 2:6), levättiin (2Sa 11:2), nukuttiin (1Sa 9:26) ja vietettiin uskonnollisia juhlia (Ne 8:16–18). Siksi katoilla piti olla kaide (5Mo 22:8). Yleensä katolta pääsi alas ulkokautta portaita tai tikapuita pitkin tarvitsematta käydä sisällä. Jeesus siis painotti sitä, että olisi paettava nopeasti.

talvella: Rankkasateiden, tulvien ja kylmän sään vuoksi talvella olisi vaikea matkustaa ja löytää ruokaa ja suojaa (Esr 10:9, 13).

talvella: Ks. Mt 24:20, tutkimisviite.

Jos Jehova ei olisi lyhentänyt niitä päiviä: Jeesus selittää opetuslapsilleen, mitä hänen Isänsä tekee suuren ahdingon aikana. Jeesuksen ennustuksen sanamuoto on tässä samantyyppinen kuin Raamatun heprealaisten kirjoitusten profeetallisissa sanomissa, joissa käytetään Jumalan nimeä (Jes 1:9; 65:8; Jer 46:28 [26:28, Septuaginta]; Am 9:8). Useimmissa kreikkalaisissa käsikirjoituksissa on tässä sana ”Herra” (kreik. Kýrios), mutta on hyviä perusteita päätellä, että alun perin jakeessa oli Jumalan nimi, joka myöhemmin korvattiin arvonimellä Herra. Siksi päätekstissä käytetään nimeä Jehova. (Ks. liite C1; liite C3, johdanto; liite C3, Mr 13:20.)

Kristus: Kreik. ho Khristós. Arvonimeä ”Kristus” vastaa arvonimi ”Messias” (hepr. mašíaḥ). Molemmat merkitsevät ’voideltua’. Juutalaisen historioitsijan Josefuksen kirjoituksista käy ilmi, että ensimmäisellä vuosisadalla ilmaantui miehiä, jotka väittivät olevansa profeettoja tai vapauttajia ja lupasivat tehdä lopun Rooman sorrosta. Heidän seuraajansa pitivät heitä ehkä poliittisina messiaina.

Minä olen hän: Ts. Kristus eli Messias. (Vrt. rinnakkaiskertomus Mt 24:5.)

Vääriä kristuksia: Tai ”Vääriä messiaita”. Kreikan sana pseudókhristos esiintyy vain tässä ja rinnakkaiskertomuksessa Mt 24:24:ssä. Se tarkoittaa sellaista, joka omaksuu väärin perustein Kristuksen eli Messiaan (kirjaim. ’voidellun’) roolin. (Ks. Mt 24:5; Mr 13:6; tutkimisviitteet.)

näkevät: Vastineella ”nähdä” käännetty kreikan verbi voi merkitä kirjaimellisesti ’nähdä jokin kohde’, ’katsoa’, ’katsella’, mutta sitä voidaan käyttää kuvaannollisesti myös sisäisestä näkemisestä, jolloin se merkitsee ’huomata’, ’käsittää’ (Ef 1:18).

Ihmisen Pojalla: Tämä ilmaus esiintyy evankeliumeissa noin 80 kertaa. Jeesus käytti sitä itsestään ilmeisesti korostaakseen sitä, että hän oli todella ihminen, syntynyt naisesta, ja että hän vastasi täysin Aadamia. Hänellä oli voimaa lunastaa ihmiskunta synnistä ja kuolemasta. (Ro 5:12, 14, 15.) Tämä ilmaus osoittaa myös, että Jeesus oli Messias eli Kristus (Da 7:13, 14). (Ks. sanasto.)

näkevät: Ks. Mt 24:30, tutkimisviite.

Ihmisen Pojan: Ks. Mt 8:20, tutkimisviite.

pilvissä: Pilvet eivät yleensä paranna näkyvyyttä vaan rajoittavat sitä. Tarkkailijat pystyvät kuitenkin ”näkemään” ymmärryksen silmin. (Ap 1:9.)

neljältä ilmansuunnalta: Kirjaim. ”neljästä tuulesta”. Kreikan idiomi viittaa neljään ilmansuuntaan – pohjoiseen, itään, etelään ja länteen – ja merkitsee ’kaikilta suunnilta’, ’kaikkialta’. (Jer 49:36; Hes 37:9, alav.; Da 8:8.)

neljältä ilmansuunnalta: Ks. Mt 24:31, tutkimisviite.

vertauksin: Tai ”kielikuvin”. Kreikan sana parabolḗ merkitsee kirjaimellisesti ’rinnakkain asettamista’ tai ’yhteen asettamista’, ja sitä voidaan käyttää sananlaskusta, vertauksesta tai muusta kielikuvasta. Jeesus selitti usein jotain asiaa asettamalla sen toisen samanlaisen asian rinnalle eli vertaamalla niitä keskenään (Mr 4:30). Hänen vertauksensa olivat lyhyitä, usein fiktiivisiä kertomuksia, jotka sisälsivät moraalisen opetuksen tai hengellisen totuuden.

vertauksesta: Ks. Mt 13:3, tutkimisviite.

Taivas ja maa katoavat: Muualla Raamatussa osoitetaan, että taivas ja maa pysyvät ikuisesti (1Mo 9:16; Ps 104:5; Sr 1:4). Jeesuksen sanat voidaan siis ymmärtää hyperbolana: vaikka mahdoton tapahtuisi ja taivas ja maa todella katoaisivat, silti Jeesuksen sanat toteutuisivat (vrt. Mt 5:18). Taivas ja maa voivat tässä hyvinkin tarkoittaa myös kuvaannollista taivasta ja maata, joita sanotaan Il 21:1:ssä ”entiseksi taivaaksi ja entiseksi maaksi”.

minun sanani eivät missään tapauksessa katoa: Kirjaim. ”minun sanani eivät eivät katoa”. Kreikassa on verbin yhteydessä kaksi kieltosanaa, millä ilmaistaan painokkaasti ajatuksen mahdottomuutta. Jeesuksen sanat siis pysyvät eli täyttyvät ehdottoman varmasti. Vaikka joissain kreikkalaisissa käsikirjoituksissa on vain yksi kieltosana, useammat vanhimmista käsikirjoituksista tukevat päätekstin painokasta lukutapaa.

ovenvartijan: Muinaisina aikoina kaupunkien, temppelien ja joskus yksityiskotien sisäänkäynneillä oli ovenvartijoita eli portinvartijoita. He huolehtivat siitä, että ovet ja portit suljettiin yöksi, ja toimivat vartiomiehinä (2Sa 18:24, 26; 2Ku 7:10, 11; Est 2:21–23; 6:2; Joh 18:17). Vertaamalla kristittyjä talon ovenvartijaan Jeesus korosti sitä, että kristittyjen piti pysyä valveilla ja tarkkailla valppaasti, milloin Jeesus tulisi panemaan tuomion täytäntöön (Mr 13:26).

Pysykää – – valveilla: Kreikan verbin perusmerkitys on ’valvoa’, ’pysyä hereillä’, mutta monissa tekstiyhteyksissä se merkitsee ’olla varuillaan’, ’olla valppaana’. Matteus käyttää tätä sanaa Mt 24:43; 25:13; 26:38, 40, 41:ssä. Mt 24:44:ssä hän yhdistää siihen ajatuksen siitä, että on tärkeää olla ”valmiina”. (Ks. Mt 26:38, tutkimisviite.)

pysykää valveilla: Kirjaim. ”pysykää hereillä”. Jeesus oli painottanut opetuslapsilleen, että oli hyvin tärkeää pysyä hengellisesti hereillä, koska he eivät tienneet, minä päivänä ja hetkenä hän tulisi. (Ks. Mt 24:42; 25:13; tutkimisviitteet.) Hän toistaa tämän kehotuksen tässä ja jälleen Mt 26:41:ssä, jossa hän yhdistää hengellisen hereillä pysymisen jatkuvaan rukoilemiseen. Samanlaisia kehotuksia on kaikkialla Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa, mikä osoittaa, että tosi kristittyjen on todella tärkeää pysyä hengellisesti valppaina (1Ko 16:13; Kol 4:2; 1Te 5:6; 1Pi 5:8; Il 16:15).

pysykää valveilla: Kirjaim. ”pysykää hereillä”. Jeesus oli painottanut opetuslapsilleen, että oli hyvin tärkeää pysyä hengellisesti hereillä, koska he eivät tienneet, minä päivänä ja hetkenä hän tulisi. (Ks. Mt 24:42; 25:13; Mr 13:35; tutkimisviitteet.) Hän toistaa tämän kehotuksen tässä ja jälleen Mr 14:38:ssa, jossa hän yhdistää hengellisen hereillä pysymisen jatkuvaan rukoilemiseen. Samanlaisia kehotuksia on kaikkialla Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa, mikä osoittaa, että tosi kristittyjen on todella tärkeää pysyä hengellisesti valppaina (1Ko 16:13; Kol 4:2; 1Te 5:6; 1Pi 5:8; Il 16:15).

neljännen yövartion: Ts. noin klo 03–06, auringonnousuun asti. Kreikkalaiset ja roomalaiset jakoivat yön neljään vartiovuoroon. Heprealaiset olivat aiemmin jakaneet yön kolmeen noin neljän tunnin vuoroon (2Mo 14:24; Tu 7:19), mutta tässä vaiheessa he olivat ottaneet käyttöön roomalaisen järjestelmän.

ennen kuin kukko kiekuu: Kukon kiekuminen mainitaan kaikissa neljässä evankeliumissa, mutta vain Markus tarkentaa, että kukko kiekuisi kahdesti (Mt 26:74, 75; Mr 14:30, 72; Lu 22:34, 60, 61; Joh 13:38; 18:27). Mišnan mukaan kukkoja kasvatettiin Jerusalemissa Jeesuksen aikana, mikä tukee Raamatun kertomusta. Kukko kiekui todennäköisesti hyvin aikaisin aamulla.

ennen kuin kukko kiekuu: Kukon kiekuminen mainitaan kaikissa neljässä evankeliumissa, mutta vain Markus tarkentaa, että kukko kiekuisi kahdesti (Mt 26:34, 74, 75; Mr 14:72; Lu 22:34, 60, 61; Joh 13:38; 18:27). Mišnan mukaan kukkoja kasvatettiin Jerusalemissa Jeesuksen aikana, mikä tukee Raamatun kertomusta. Kukko kiekui todennäköisesti hyvin aikaisin aamulla (ks. Mr 13:35, tutkimisviite).

kukko kiekui: Kukon kiekuminen mainitaan kaikissa neljässä evankeliumissa, mutta vain Markus tarkentaa, että kukko kiekui toisen kerran (Mt 26:34, 74, 75; Mr 14:30; Lu 22:34, 60, 61; Joh 13:38; 18:27). Mišnan mukaan kukkoja kasvatettiin Jerusalemissa Jeesuksen aikana, mikä tukee Raamatun kertomusta. Kukko kiekui todennäköisesti ennen aamunsarastusta (ks. Mr 13:35, tutkimisviite).

Pysykää – – valveilla: Kreikan verbin perusmerkitys on ’valvoa’, ’pysyä hereillä’, mutta monissa tekstiyhteyksissä se merkitsee ’olla varuillaan’, ’olla valppaana’. Markus käyttää tätä sanaa myös Mr 13:34, 37; 14:34, 37, 38:ssa. (Ks. Mt 24:42; 26:38; Mr 14:34; tutkimisviitteet.)

illalla: Tässä jakeessa viitataan yön neljään noin kolmen tunnin vartiovuoroon, jotka kestivät iltakuudesta aamukuuteen kreikkalaisen ja roomalaisen jaon mukaan (ks. myös tämän jakeen seuraavat tutkimisviitteet). Heprealaiset olivat aiemmin jakaneet yön kolmeen noin neljän tunnin vuoroon (2Mo 14:24; Tu 7:19), mutta Jeesuksen aikaan mennessä he olivat ottaneet käyttöön roomalaisen järjestelmän. Tässä sana ”illalla” tarkoittaa yön ensimmäistä vartiovuoroa, joka kesti noin klo 18–21. (Ks. Mt 14:25, tutkimisviite.)

keskiyöllä: Tämä viittaa yön toiseen vartiovuoroon, joka kesti noin klo 21–24 kreikkalaisen ja roomalaisen jaon mukaan (ks. tämän jakeen tutkimisviite, jossa selitetään sanaa illalla).

ennen aamunsarastusta: Kirjaim. ”kukon kiekuessa”. Tämänniminen oli yön kolmas vartiovuoro, joka kesti noin klo 24–03 kreikkalaisen ja roomalaisen jaon mukaan (ks. tämän jakeen edelliset tutkimisviitteet). Luultavasti sen aikana ”kukko kiekui” (Mr 14:72). Kukon kieunta on jo kauan määrittänyt ja määrittää edelleen aikaa Välimeren itäpuolisissa maissa. (Ks. Mt 26:34; Mr 14:30, 72; tutkimisviitteet.)

varhain aamulla: Tämä viittaa yön neljänteen vartiovuoroon, joka kesti noin klo 03–06 kreikkalaisen ja roomalaisen jaon mukaan (ks. tämän jakeen edelliset tutkimisviitteet).

Media

Temppelivuoren kiviä
Temppelivuoren kiviä

Kuvan kivet ovat Länsimuurin eteläpään edustalla, ja niiden uskotaan olevan peräisin Temppelivuorella ensimmäisellä vuosisadalla olleista rakenteista. Maahan jätetyt kivet ovat synkkä muistutus Jerusalemin ja sen temppelin tuhosta roomalaisten käsissä.

Öljymäki
Öljymäki

Öljymäki (1) on pyöreälakisten kalkkikivikukkuloiden jono, joka sijaitsee Jerusalemista itään Kidroninlaakson toisella puolella. Temppelivuorta (2) vastapäätä oleva huippu on korkeimmillaan noin 812 m, ja sitä Raamattu tavallisesti tarkoittaa puhuessaan Öljymäestä. Jeesus oli Öljymäellä kuvaillessaan opetuslapsilleen läsnäolonsa merkkiä.