TÄMÄ aarre tuli päivänvaloon joulukuun lopulla 1922, kun georgialainen tutkija Ivane Džavakhišvili teki tutkimusta georgialaisen aakkoston kehityksestä. Hän sai käsiinsä erään Jerusalemin Talmudin jäljennöksen, ja sitä tarkastellessaan hän huomasi hepreankielisen tekstin alla osittain pois pyyhittyä kirjoitusta georgialaisilla aakkosilla. *

Talmudin alle kätkeytynyt kirjoitus oli katkelma Raamatusta Jeremian kirjasta, ja se oli peräisin 400-luvulta. Ennen tätä löytöä vanhin tunnettu georgiankielinen Raamatun käsikirjoitus oli 800-luvulta. Pian löydettiin 400-luvulla tai vielä aiemmin laadittuja jäljennöksiä muistakin Raamatun kirjoista. Voimme vain kuvitella, miltä tuntui löytää käsikirjoituksia, jotka oli tehty vain joitakin satoja vuosia Jeesuksen ja hänen apostoliensa ajan jälkeen!

Kuka käännöksen oli laatinut? Oliko asialla yksi ihminen vai ryhmä työlleen omistautuneita kääntäjiä? Historia ei toistaiseksi ole paljastanut sitä. Joka tapauksessa näyttää siltä, että Raamattu tai ainakin osia siitä oli käännetty georgiaksi jo 300-luvulla ja että georgialaiset ovat siitä lähtien voineet tutustua Jumalan sanaan omalla äidinkielellään.

Todisteita tämän kansan raamatuntuntemuksesta on esimerkiksi teoksessa ”Pyhän kuningatar Šušanikin marttyyrius”, joka valmistui nähtävästi 400-luvun loppupuolella. Tätä kuningatarta koskevassa traagisessa kertomuksessa kirjoittaja lainaa psalmeja, evankeliumeja ja muita Raamatun osia tai viittaa niihin. Lisäksi hän sanoo, että yrittäessään olla mieliksi persialaisille isännilleen Šušanikin puoliso Varsken, georgialaisen Kartlin alueen käskynhaltija, hylkäsi ”kristillisyyden”, kääntyi Persiassa harjoitettuun zarathustralaisuuteen ja vaati kuningatarta toimimaan samoin. Kirjan mukaan kuningatar kieltäytyi luopumasta  uskostaan ja sai elämänsä lopulla lohtua Raamatusta.

Ilmeisesti Raamattua käännettiin georgiaksi ja jäljennettiin jatkuvasti 400-luvulta eteenpäin. Antaumuksellisten jäljentäjien ja kääntäjien ahkerasta työstä on todisteena suuri määrä käsikirjoituksia. Katsotaanpa, mitä kiinnostavia vaiheita Raamatun kääntämiseen ja painamiseen on liittynyt.

”Minä, vaatimaton munkki Giorgi, olen tunnontarkasti uurastaen kääntänyt tämän Psalmien kirjan kreikasta georgiaksi.” Näin kirjoitti 1000-luvulla elänyt munkki Giorgi Mtatsmindeli. Miksi Raamattua oli tarpeen kääntää, vaikka tuolla kielellä oli ollut käännös jo satoja vuosia?

1000-luvulle tultaessa käsin kirjoitettuja jäljennöksiä oli saatavissa enää hyvin vähän ja jotkin raamatunkirjat olivat kokonaan kadonneet. Lisäksi kieli oli jonkin verran muuttunut, joten lukijoiden oli vaikea ymmärtää varhaisempia jäljennöksiä. Vaikka muutkin kääntäjät uudistivat georgialaista Raamattua, Giorgin osa oli kaikkein merkittävin. Hän vertasi olemassa olevia käännöksiä kreikankielisiin käsikirjoituksiin ja käänsi puuttuvia osuuksia, jopa kokonaisia kirjoja. Päiväsaikaan hän hoiti luostarin esimiehen tehtäviä, iltaisin hän käänsi Raamattua.

Giorgin aikalainen Eprem Mtsire vei hänen työnsä askeleen pitemmälle. Hän laati eräänlaisen oppaan, jossa esitettiin kääntämisen perusperiaatteita. Siinä esimerkiksi neuvottiin kääntämään suoraan alkukielestä aina kun mahdollista ja seuraamaan lähdetekstiä tarkasti mutta luontevuudesta tinkimättä. Eprem myös otti ensimmäisenä tavaksi sisällyttää käännöksiin alaviitteitä ja reunahuomautuksia ja teki monista raamatunkirjoista kokonaan uuden käännöksen. Giorgin ja Epremin työ loi perustan myöhemmälle käännöstyölle.

Seuraavat sata vuotta olivat Georgiassa kirjallisuuden kukoistuskautta. Gelatiin ja Ikaltoon perustettiin akatemiat. Useimmat tutkijat uskovat, että niin sanottu ”Gelatin Raamattu”, jota säilytetään nykyään valtion käsikirjoitusarkistossa, on jonkun Gelatin tai Ikalton oppineen valmistama täysin uusi raamatunkäännös.

Miten Raamatun kääntäminen vaikutti georgialaisiin? 1100-luvulla elänyt runoilija Šota Rustaveli kirjoitti teoksen nimeltä Pantterintaljainen, jolla on satojen vuosien ajan ollut niin suuri vaikutus, että sitä on sanottu georgialaisten toiseksi Raamatuksi. Tutkija K. Kekelidze huomautti 1900-luvulla, että lainasipa tuo runoilija  Raamattua suoraan tai ei, ”jotkin hänen näkemyksensä ovat selvästi peräisin Raamatusta”. Vaikka eepos on sävyltään hyvin romanttinen, siinä käsitellään sellaisia aiheita kuin tosi ystävyyttä, anteliaisuutta, naisten kunnioittamista ja epäitsekästä rakkautta muukalaisia kohtaan. Nämä ja muut Raamatussa korostuvat arvot ovat vaikuttaneet georgialaisten ajattelutapaan sukupolvien ajan, ja niitä pidetään edelleen moraalisina ihanteina.

Georgian kuningashuone halusi 1600-luvun lopulla saada Raamatun painatettua, ja siksi kuningas Vakhtang VI rakennutti pääkaupunkiin Tbilisiin kirjapainon. Raamatun teksti ei kuitenkaan ollut valmis painettavaksi. Georgialainen Raamattu oli tavallaan taas joutunut kätköön, sillä saatavissa oli vain vaillinaisia käsikirjoituksia joistakin sen osista eikä kieli ollut enää ajanmukaista. Tekstin tarkistaminen ja täydentäminen uskottiin asiantuntevalle kielitieteilijälle Sulkhan-Saba Orbelianille.

Orbeliani tarttui työhön määrätietoisesti. Koska hän hallitsi useita kieliä, esimerkiksi kreikan ja latinan, hän pystyi hyödyntämään georgialaisten käsikirjoitusten lisäksi muitakin lähteitä. Hänen ennakkoluuloton lähestymistapansa ei kuitenkaan ollut ortodoksisen kirkon mieleen. Papisto syytti häntä kirkon pettämisestä ja taivutti kuninkaan pysäyttämään hankkeen. Joidenkin georgialaisten lähteiden mukaan papit määräsivät eräässä kirkolliskokouksessa Orbelianin polttamaan Raamatun, jonka hyväksi hän oli työskennellyt vuosia.

On huomionarvoista, että meidän aikaamme asti on säilynyt myös ”Saban Raamattuna” tunnettu Mtskhetan käsikirjoitus, joka sisältää Orbelianin omakätisiä huomautuksia. Jotkut kuitenkin kyseenalaistavat sen, että se olisi sama Raamattu, jota vastaan papit taistelivat. Vain liiteaineisto on varmuudella Orbelianin käsialaa.

Vaikeuksista huolimatta jotkut kuningashuoneen jäsenet pitivät Raamatun painamista edelleen ensisijaisen tärkeänä hankkeena. Vuosina 1705–11 painosta tuli joitakin Raamatun osia, ja prinssien Bakarin ja Vakhuštin ansiosta painettiin viimein vuonna 1743 koko Raamattu. Enää se ei voinut pysyä kätkössä.