Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Säilytä arvostava asenne

Säilytä arvostava asenne

3. avain

Säilytä arvostava asenne

MITÄ RAAMATTU OPETTAA? ”Kiittäkää kaiken yhteydessä.” (1. Tessalonikalaisille 5:18.)

MIKSI HAASTEELLISTA? Ympärillämme on pöyhkeitä ja kiittämättömiä ihmisiä, ja nämä asenteet voivat tarttua meihinkin (2. Timoteukselle 3:1, 2). Lisäksi meistä voi tuntua, että meidän on pakko ahtaa entisestäänkin kiireiseen elämäämme aina vain enemmän tekemistä. Ongelmat voisivat saada meidät lannistumaan tai saattaisimme uppoutua oman edun tavoitteluun niin, ettemme ehtisi arvostaa sitä, mitä meillä jo on, emmekä ilmaista kiitollisuutta siitä, mitä toiset tekevät hyväksemme.

MITÄ SINÄ VOIT TEHDÄ? Käytä aikaa sen hyvän mietiskelemiseen, mitä sinulla on nyt. Ongelmat voivat kyllä tuntua ylivoimaisen raskailta, mutta ota esimerkkiä kuningas Daavidista. Aika ajoin koettelemukset olivat musertaa hänet ja hänen sydämensä oli turta. Silti hän rukoili Jumalaa: ”Olen mietiskellyt kaikkea toimintaasi, halukkaasti annoin ajatusteni askarrella sinun kättesi teoissa.” (Psalmit 143:3–5.) Koettelemuksista huolimatta Daavid säilytti arvostavan asenteen ja pysyi tyytyväisenä.

Ajattele, mitä toiset ovat tehneet auttaakseen sinua, ja osoita arvostavasi sitä. Jeesus antoi tästä loistavan esimerkin. Kun hänen ystävänsä Maria kaatoi hänen päähänsä ja jaloilleen kallista öljyä, jotkut kysyivät: ”Miksi on tapahtunut tämä hyvänhajuisen öljyn haaskaus?” * Noiden arvostelijoiden mielestä tuo öljy olisi pitänyt myydä ja siitä saatu raha antaa köyhille. Jeesus vastasi: ”Antakaa hänen olla. Miksi yritätte aiheuttaa hänelle ikävyyksiä?” Sitten hän lisäsi: ”Hän teki minkä voi.” (Markus 14:3–8; Johannes 12:3.) Jeesus ei keskittynyt siihen, mitä Maria ei tehnyt, vaan ilmaisi arvostavansa sitä, mitä hän teki.

Jotkut arvostavat perhettä, ystäviä ja muita siunauksia vasta sitten kun ovat menettäneet ne. Voit välttää tekemästä tätä erehdystä, kun pohdit, mistä hyvästä saat paraikaa nauttia. Mieti, mistä kaikista asioista olet kiitollinen – tai jopa kirjoita ne muistiin.

Koska ”jokainen hyvä anti” on alun perin Jumalalta, meidän tulisi kiittää häntä niistä rukouksessa (Jaakobin kirje 1:17). Kun teemme niin säännöllisesti, voimme säilyttää arvostavan asenteen ja kehittää tyytyväisyyttä (Filippiläisille 4:6, 7).

[Alaviite]

^ kpl 6 Ensimmäisellä vuosisadalla oli vieraanvaraista kaataa öljyä vieraan päähän; öljyn vuodattaminen jaloille oli nöyryyden osoitus.

[Kuva s. 6]

Osoitatko arvostavasi sitä, mitä toiset tekevät hyväksesi?