Dami oli 6 vuotta vanha, kun hänen isänsä kuoli aivoverenvuotoon. Derrickin ollessa 9-vuotias hänen isänsä menehtyi sydänsairauteen. Kun Jeannie oli 7-vuotias, hänen äitinsä kuoli taisteltuaan vuoden ajan munasarjasyöpää vastaan. *

Nämä kolme lasta joutuivat kohtaamaan läheisen ihmisen kuoleman aivan liian varhain. Oletko sinä kokenut saman? Jos olet, tämä artikkeli voi auttaa sinua käsittelemään menetystäsi. * Tarkastelemme ensiksi joitakin suremiseen liittyviä tosiasioita.

Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa surra. Sinun tapasi surra voi olla erilainen kuin muiden. Kirjassa Helping Teens Cope With Death sanotaan: ”Siihen, miten suhtautua kuolemaan, ei ole mitään yksinkertaista kaavaa tai sääntöluetteloa.” On kuitenkin tärkeää, ettei surua tukahduta tarpeettomasti. Seuraavassa kerrotaan, miksi niin ei kannata tehdä.

Surun tukahduttaminen voi olla vahingollista. Alussa mainittu Jeannie sanoo: ”Ajattelin, että minun tehtäväni oli olla vahva ja pitää huolta pikkusiskostani. Siksi kätkin tunteeni. Edelleenkin minulla on taipumus padota tuskalliset kokemukset sisälleni. Tiedän, ettei se ole minulle hyväksi.”

Asiantuntijat ovat samaa mieltä. ”Kielletyt tai padotut tunteet eivät pysy sisällä ikuisesti”, sanotaan kirjassa The Grieving Teen. ”Ne nousevat esiin joko tunteenpurkauksina tai fyysisinä oireina silloin, kun sitä vähiten odottaa.” Tukahdutettu suru voi johtaa myös siihen, että ihminen yrittää turruttaa tuskaansa alkoholin tai huumeiden väärinkäytöllä.

Suremiseen voi liittyä hämmentäviä tunteita. Jotkut ovat vihaisia kuolleelle, sillä heistä tuntuu, että hän ”hylkäsi” heidät. Toiset syyttävät Jumalaa siitä, ettei hän estänyt kuolemaa. Monet potevat syyllisyyttä sanoistaan tai teoistaan, koska heillä ei ole enää mahdollisuutta hyvittää niitä.

 Sureminen ei ole selvästikään mikään yksinkertainen prosessi. Miten sitä voi helpottaa ja mennä elämässä eteenpäin?

Puhu jollekulle. Haluaisit ehkä vetäytyä yksinäisyyteen tänä vaikeana aikana. Mutta kun avaudut perheenjäsenelle tai ystävälle, saat apua tunteittesi käsittelemiseen eikä suru ota sinusta ylivaltaa. (Raamatun periaate: Sananlaskut 18:24.)

Pidä päiväkirjaa. Kirjoita läheisestäsi, jonka olet menettänyt. Voisit esimerkiksi miettiä, mikä on rakkain muistosi isästäsi tai äidistäsi. Kirjoita, millaisia hyviä ominaisuuksia hänellä oli. Mitä niistä sinä haluaisit jäljitellä?

Jos negatiiviset ajatukset vaivaavat sinua – esimerkiksi jos et voi unohtaa sitä, että sanoit jotakin loukkaavaa äidillesi tai isällesi ennen tämän kuolemaa – kirjoita tunteistasi ja siitä, miksi tunnet niin. Voisit vaikkapa kirjoittaa: ”Tunnen syyllisyyttä, koska riitelin isän kanssa vähän ennen hänen kuolemaansa.”

Seuraavaksi voisit pohtia, onko syyllisyydentunteillesi perusteita. ”Voitko oikeasti syyttää itseäsi siitä, ettet tiennyt, että tilaisuutta pyytää anteeksi ei enää tulisi?” kysytään kirjassa The Grieving Teen. ”Ajatus siitä, ettei ikinä sanoisi tai tekisi mitään sellaista, mitä joutuisi myöhemmin pyytämään anteeksi, on täysin epärealistinen.” (Raamatun periaate: Job 10:1.)

Pidä huolta itsestäsi. Pyri lepäämään riittävästi, liikkumaan tarpeeksi ja syömään hyvin. Jos sinun ei tee mieli ruokaa, voisit syödä kokonaisten aterioiden sijasta terveellisiä välipaloja pitkin päivää – ainakin siihen asti kun ruokahalusi palautuu normaaliksi. Tuskaa ei kannata yrittää lievittää roskaruoan tai alkoholin avulla; ne vain pahentavat oloa.

Puhu Jumalalle rukouksessa. Raamattu sanoo: ”Heitä taakkasi Jehovalle, niin hän itse tukee sinua.” (Psalmit 55:22, joissakin käännöksissä 55:23.) Rukous ei ole pelkkää omien ajatusten ja tunteiden käsittelyä. Se on todellista kommunikointia Jumalan kanssa, joka ”lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme” (2. Korinttilaisille 1:3, 4).

Jumala lohduttaa surevia muun muassa kirjoitetun Sanansa, Raamatun, kautta. Haluaisitko sinä tietoa siitä, mitä Raamattu opettaa kuolleiden todellisesta tilasta ja ylösnousemustoivosta? * (Raamatun periaate: Psalmit 94:19.)