Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

HAASTATTELU | YAN-DER HSUUW

Embryologi kertoo uskostaan

Embryologi kertoo uskostaan

PROFESSORI Yan-Der Hsuuw johtaa alkionkehitystutkimusta Pingtungin kansallisessa tieteen ja teknologian yliopistossa Taiwanissa. Aiemmin, ennen kuin hänestä tuli tutkija, hän uskoi evoluutioon. Yan-Der Hsuuw kertoo Herätkää!-lehdelle, mikä sai hänet muuttamaan näkemyksensä.

Kertoisitko jotain taustastasi.

Olen syntynyt vuonna 1966 ja varttunut Taiwanissa. Vanhempieni uskonkäsitykset perustuivat taolaisuuteen ja buddhalaisuuteen. Vaikka palvoimme esi-isiä ja rukoilimme kuvien äärellä, emme koskaan ajatelleet, että olisi olemassa persoonallinen Luoja.

Miksi opiskelit biologiaa?

Lapsena pidin mielelläni huolta lemmikeistä, ja halusin oppia, miten vähentää eläinten ja ihmisten kärsimyksiä. Opiskelin jonkin aikaa eläinlääketiedettä, ja myöhemmin aloin opiskella embryologiaa [alkionkehitysoppia]. Toivoin, että tuo tieteenala auttaisi minua myös ymmärtämään elämän alkuperää.

Uskoit tuolloin evoluutioon. Kertoisitko miksi.

Yliopiston professorit opettivat evoluutiota ja sanoivat todisteiden tukevan sitä. Uskoin heitä.

Miksi aloit lukea Raamattua?

Kahdestakin syystä. Päättelin ensinnäkin, että monista ihmisten palvomista jumalista yhden täytyisi olla muita suurempi. Mutta minkä niistä? Toiseksi tiesin, että Raamattu on hyvin arvostettu kirja. Niinpä aloin käydä raamattutunneilla.

Kun aloin vuonna 1992 opiskella Leuvenin katolisessa yliopistossa Belgiassa, menin käymään eräässä katolisessa kirkossa ja pyysin papilta, että hän auttaisi minua ymmärtämään Raamattua. Hän kuitenkin kieltäytyi.

Miten hengellinen nälkäsi tyydytettiin?

Kaksi vuotta myöhemmin, tehdessäni yhä tieteellistä tutkimusta Belgiassa, tapasin Ruth-nimisen puolalaisnaisen, joka oli Jehovan todistaja. Hän oli opetellut kiinaa auttaakseen sellaisia yliopisto-opiskelijoita, jotka halusivat saada tietoa Jumalasta. Olin rukoillut tämänkaltaista apua, joten olin hyvin iloinen tavatessani hänet.

Ruth osoitti minulle, että vaikka Raamattu ei ole tiedekirja, se on sopusoinnussa tieteen kanssa. Esimerkiksi raamatunkirjoittaja Daavid sanoi rukouksessa Jumalalle: ”Silmäsi näkivät jopa alkioni, ja kirjassasi olivat kirjoitettuina kaikki sen osat, mitä tulee päiviin, jolloin ne muodostettiin eikä yhtäkään niistä vielä ollut.” (Psalmit 139:16.) Daavid käytti runokieltä, mutta hän oli pohjimmiltaan aivan oikeassa. Jo ennen kuin ruumiinosat muodostuvat, kaikki ohjeet niiden kehittymiselle ovat olemassa. Raamatun täsmällisyys sai minut osaltaan vakuuttumaan siitä, että se on Jumalan sana. Aloin myös ymmärtää, että on olemassa vain yksi tosi Jumala, Jehova. 1

Mikä sai sinut uskomaan luomiseen?

Tieteellisen tutkimuksen tavoitteena on ottaa selvää tosiasioista, ei hakea tukea ennakkokäsityksille. Työni alkionkehitystutkimuksen parissa sai minut muuttamaan näkemykseni – tulin siihen tulokseen, että elämä on luotu. Insinöörit voivat suunnitella kokoonpanolinjoja, joilla juuri oikeat osat liitetään toisiinsa oikeassa järjestyksessä ja oikealla tavalla. Alkionkehitys on samankaltainen prosessi, joskin huimasti monimutkaisempi.

Kaikki alkaa yhdestä hedelmöityneestä solusta, vai kuinka?

Kyllä. Tuo mikroskooppisen pieni solu jakautuu, mikä käynnistää solunjakautumiseksi kutsutun prosessin. Jonkin aikaa solujen lukumäärä kaksinkertaistuu 12–24 tunnin välein. Prosessin alkuvaiheessa muodostuvat kantasolut. 2 Kantasolut pystyvät tuottamaan lähes kaikki täysin kehittyneen vauvan muodostamiseen tarvittavista noin 200 solutyypistä. Näitä ovat muun muassa verisolut, luusolut ja hermosolut.

Työni alkionkehitystutkimuksen parissa sai minut tulemaan siihen tulokseen, että elämä on luotu.

Oikeiden solujen täytyy syntyä oikeassa järjestyksessä ja oikeisiin paikkoihin. Ensin ne muodostavat kudoksia, joista puolestaan rakentuvat elimet ja raajat. Voiko kukaan insinööri edes uneksia kykenevänsä kirjoittamaan ohjeet tällaiselle prosessille? Silti ohjeet alkion kehitykselle on kirjoitettu nerokkaalla tavalla DNA:han. Kun mietin tämän kaiken kauneutta, olen vakuuttunut siitä, että elämän on suunnitellut Jumala.

Mikä sai sinut tulemaan Jehovan todistajaksi?

Lyhyesti sanottuna rakkaus. Jeesus Kristus sanoi: ”Tästä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on rakkaus keskuudessanne.” (Johannes 13:35.) Tämä rakkaus on puolueeton. Siihen ei vaikuta ihmisen kansallisuus, kulttuuri tai ihonväri. Näin ja koin tällaista rakkautta, kun aloin olla tekemisissä todistajien kanssa.

^ 1. Psalmit 83:18, joissakin käännöksissä 83:19; 1. Korinttilaisille 8:5, 6.

^ 2. Kristillisen omantuntonsa vuoksi professori Yan-Der Hsuuw ei osallistu ihmisalkion kantasolujen tutkimiseen.