Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

SUUNNITTELUN TULOS?

Kissan viikset

Kissan viikset

KISSAT ovat pohjimmiltaan yöeläimiä. Viikset ilmeisesti auttavat niitä lähellä olevien kohteiden havaitsemisessa sekä saalistamisessa, erityisesti pimeän tultua.

Mieti: Kissan viikset eli tuntokarvat ovat kiinni kudoksessa, jossa on runsaasti hermopäätteitä. Nämä hermopäätteet reagoivat vahäisimpäänkin ilman liikkeeseen. Tämän ansiosta kissa voi havaita lähellä olevan kohteen näkemättä sitä, mikä on eduksi pimeässä.

Paineenvaihteluita herkästi aistivien viiksien avulla kissa määrittää saaliin tai muun kohteen sijainnin ja liikkeen. Ne myös auttavat kissaa mittaamaan edessä olevan kulkuaukon leveyden. Encyclopædia Britannica -tietosanakirjassa myönnetään: ”Viiksikarvojen (vibrissa) toimintaa ymmärretään vain osittain.” Kirjassa jatketaan: ”Se kuitenkin tiedetään, että niiden leikkaaminen saa kissan menettämään hetkellisesti toimintakykynsä.”

Tiedemiehet suunnittelevat robotteja, jotka pystyvät kiertämään esteet kissan viiksiä jäljittelevien antureiden avulla. Näillä e-viiksiksi kutsutuilla antureilla ”on todennäköisesti laajat käyttömahdollisuudet pitkälle kehitetyssä robotiikassa, laitteiden käyttöliittymissä ja biologisissa sovelluksissa”, sanoo Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä työskentelevä tutkija Ali Javey.

Mitä ajattelet? Ovatko kissan viikset evoluution vai suunnittelun tulosta?