Hirmumyrskyäkin voimakkaampi rakkaus!

Kun hurrikaanit Katrina ja Rita iskivät Yhdysvaltoihin Meksikonlahden rannikolle vuonna 2005, ne jättivät jälkeensä suunnatonta tuhoa ja tappoivat monia ihmisiä. Tuhoalueella asui myös tuhansia Jehovan todistajia.

Hätäapukomiteat ryhtyivät viipymättä toimiin Jehovan todistajien Yhdysvaltain-haaratoimiston ohjauksessa. Louisianaan perustettiin 13 avustuskeskusta, 9 tarvikevarastoa ja 4 polttoainevarastoa. Niiden toiminta-alue käsitti 80000 neliökilometrin laajuisen alueen. Lähes 17000 todistajaa kaikkialta Yhdysvalloista ja 13 muusta maasta tarjoutui katastrofiapu- ja jälleenrakennustyöhön. Tulokset osoittavat, että luonnonvoimat eivät vedä vertoja kristilliselle rakkaudelle (1. Korinttilaisille 13:1–8).

Vapaaehtoiset auttoivat uskonveljiään korjaamalla yli 5600 kotia ja 90 valtakunnansalia, joiksi todistajien kokouspaikkoja kutsutaan. Käytännössä kunnostettiin siis kaikki vahingoittuneet rakennukset. Galatalaiskirjeen 6:10 kehottaa kristittyjä ”tekemään hyvää kaikille”, ja tämän mukaisesti Jehovan todistajat auttoivat myös monia sellaisia, jotka eivät ole todistajia.

AVUSTUSTYÖ merkitsi siihen osallistuville henkilökohtaisia uhrauksia, mutta se toi heille myös monia siunauksia. Seuraavassa on seitsemän sellaisen todistajan ajatuksia, jotka valvoivat avustustyön eri osa-alueita.

”Elämäni kohokohtia”

Robert: Työ hätäapukomiteassa on ollut elämäni kohokohtia. Olen 67-vuotias ja komitean vanhin jäsen. Palvelin osana suurta vapaaehtoisten joukkoa, johon kuului myös monia erinomaisia nuoria, hengellismielisiä todistajia. On tavattoman rohkaisevaa nähdä, miten nuoret ilmaisevat uhrautuvaa rakkautta Jehovaan ja toisiin uskoviin!

Vaimoni Veronica on ollut verraton apu. Hän tuki päätöstäni luopua ansiotyöstä, jossa olin viihtynyt yli 40 vuotta, jotta voisimme tarjoutua avustustyöhön. Nyt siivoamme toimistoja yhtenä iltana viikossa. Olemme oppineet tulemaan toimeen vähemmällä ja viettämään yksinkertaista elämää. Hengellinen työympäristö on auttanut meitä ymmärtämään selvemmin, mitä Jumalan valtakunnan paneminen ensi sijalle merkitsee (Matteus 6:33). Olemme toistuvasti nähneet, että Jehova pitää hyvää huolta kansaansa kuuluvista.

Frank: Toimin valvojana Baton Rougen avustuskeskuksen ruokapalvelussa. Alkuun vapaaehtoisten ruokkiminen merkitsi 10–12 tunnin päiviä seitsemänä päivänä viikossa. Siunaukset olivat kuitenkin lukuisat; sain muun muassa nähdä omin silmin kristillisen rakkauden voiman.

Monet, jotka olivat auttaneet ruokapalvelussa suunnilleen viikon ajan, halusivat tulla myöhemmin uudelleen, ja jotkut ilmaisivat postikortilla tai puhelimitse syvän kiitollisuutensa siitä, että olivat saaneet olla mukana  avustustyössä. Heidän uhrautuvuutensa on tehnyt vaimooni Veronicaan ja minuun suuren vaikutuksen.

”Iho kananlihalla”

Gregory: Vaimoni Kathy ja minä myimme Las Vegasissa olevan kotimme ja ostimme pienen avopakettiauton ja asuntovaunun, jossa asumme tätä nykyä. Elämän yksinkertaistamisen ansiosta olemme voineet olla mukana avustustyössä Louisianassa jo runsaat kaksi vuotta. Nyt koemme selvemmin kuin koskaan aiemmin elämässämme Malakian 3:10:n sanojen paikkansapitävyyden: ”’Koetelkaahan minua – – ’, on armeijoiden Jehova sanonut, ’enkö minä avaa teille taivaiden sulkuportit ja todella vuodata päällenne siunauksen, kunnes puutetta ei enää ole.’”

Ihmisten kommentit uhrautuvuudestamme nostavat usein hymyn huulillemme. Kolmekymmentä vuotta sitten Kathy ja minä olisimme halunneet palvella Jehovan todistajien Yhdysvaltain-haaratoimistossa, mutta meillä oli lapsia. Avustustyö on tyydyttänyt halumme tehdä enemmän Jumalan palveluksessa. Olemme myös saaneet työskennellä läheisesti toisten todistajien kanssa, joista jotkut ovat erittäin kyvykkäitä. Muuan kokki on esimerkiksi ollut hienon ravintolan päällikkö, ja toinen on tehnyt ruokaa kahdelle Yhdysvaltain presidentille.

Avustustyö on vaikuttanut syvästi useiden vapaaehtoisten elämään. Eräällä 57-vuotiaalla miehellä oli iho kananlihalla, kun hän kertoi työstään hirmumyrskyn uhrien parissa. Jopa ne todistajat, jotka eivät ole voineet itse olla mukana, ovat olleet meille rohkaisun lähde. Esimerkiksi kaksi Nebraskan osavaltiosta tullutta homevaurioiden korjaajaa näytti meille julisteen, jonka tekemiseen olivat osallistuneet kolmen sikäläisen seurakunnan kaikki jäsenet lapsia myöten ja johon jokainen oli kirjoittanut nimensä.

”Jumala – – huolehtii kovia kokevista”

Wendell: Päivä sen jälkeen kun Katrina oli tehnyt tuhojaan, sain Yhdysvaltain haaratoimistosta kutsun mennä arvioimaan, miten suurta vahinkoa Louisianan ja Mississippin valtakunnansalit ja Jehovan todistajien kodit olivat kärsineet. Siitä alkoi elämänvaihe, joka on merkinnyt sekä työtä että avartavia kokemuksia. Olen asunut vaimoni Janinen kanssa 32 vuotta alueella, jolla Valtakunnan julistajia tarvitaan kipeästi, joten olemme nähneet selvästi, että Jehova tosiaan huolehtii kansastaan. Nyt kuitenkin olemme nähneet Jumalan huolenpidon paljon laajemmassa mitassa.

Olen saanut palvella Baton Rougen hätäapukomitean puheenjohtajana. Tehtävä on haastava, mutta se tuo syvää tyydytystä. Komiteamme on nähnyt avustustöiden aikana satoja kertoja, kuinka Jumala ratkaisee ongelmia, avaa ovia ja huolehtii kovia kokevista tavoilla, joihin vain rakastava, Kaikkivaltias Isä pystyy.

Monet ovat kysyneet, miten minä ja vaimoni olemme pystyneet jatkamaan avustustyötä vielä yli kahden vuoden jälkeenkin. Se ei ole  aina ollut helppoa, ja meidän on pitänyt tehdä elämässämme monia muutoksia. Yksi myönteisistä puolista on kuitenkin se, että olemme nähneet, mitä hyötyä on silmän pitämisestä ”yksinkertaisena” (Matteus 6:22).

Ensimmäisinä kertoina, joina olimme mukana etsimässä elossa säilyneitä New Orleansissa, emme ehtineet levätä paljonkaan. Asioita mutkisti vielä se, että kaupungissa vallitsi käytännöllisesti katsoen poikkeustila yleisen kaaoksen ja katuväkivallan vuoksi. Edessä oleva valtaisa tehtävä olisi helposti voinut lannistaa meidät.

Tapasimme tuhansia todistajia, jotka olivat kärsineet menetyksiä hirmumyrskyn vuoksi. Rukoilimme heidän kanssaan ja yritimme lohduttaa heitä. Sitten tartuimme työhön Jehovan avulla. Toisinaan minusta tuntuu kuin kuluneet kaksi vuotta täällä olisivat vastanneet kahta elinikää.

Kerta toisensa jälkeen kävi niin, että kun tunsin olevani fyysisesti ja henkisesti aivan lopussa, avuksemme tuli uusi vapaaehtoisten ryhmä. Jotkut tulivat muutamaksi kuukaudeksi, toiset pidemmäksi aikaa. Se että olemme saaneet nähdä niin monia iloisia ja auliita avustustyöntekijöitä, heidän joukossaan myös monia nuoria, on antanut meille voimaa.

Jehova tuli avuksemme monta kertaa. Esimerkiksi avustustöiden alkuvaiheessa huomasimme, että yli tuhat todistajien taloa oli jäänyt kaatuneiden puiden alle. Meillä ei kuitenkaan ollut välineitä puiden siirtämiseksi eikä väkeä tuon vaarallisen työn tekemiseen, joten komiteamme  esitti asian johdosta rukouksen. Heti seuraavana päivänä avuksemme tarjoutui veli, jolla oli kuorma-auto ja työhön tarvittavat varusteet. Toisella kertaa rukoukseen vastattiin vain 15 minuutissa, ja kävipä niinkin, että kun kerran rukoilimme erään tarvitsemamme laitteen vuoksi, se oli jo matkalla ennen aamenta! Jehova on tosiaankin osoittanut olevansa ”rukouksen Kuulija” (Psalmit 65:2).

”Se – – saa minut tuntemaan ylpeyttä siitä, että olen Jehovan todistaja”

Matthew: Hirmumyrsky Katrinan jälkeisenä päivänä sain olla mukana organisoimassa lahjoitetun ruoan, veden ja muiden välttämättömyyksien jakelua tuhoalueella. Tarvikkeita oli 15 tonnia. Jehovan kansa totisesti todisti anteliaisuutensa!

Voidaksemme olla avustustyössä enemmän hyödyksi vaimoni Darline ja minä muutimme parin tunnin ajomatkan päähän tuhoalueelta. Muuan paikallinen todistaja antoi meille osa-aikatyötä, niin että saatoimme käyttää suurimman osan ajastamme avustustyöhön. Eräs toinen todistaja hankki meille asunnon. Se että saan kuulua tällaiseen rakastavaan veljesseuraan, täyttää sydämeni arvostuksella ja saa minut tuntemaan ylpeyttä siitä, että olen Jehovan todistaja.

Ted: Pian hirmumyrsky Katrinan jälkeen vaimoni Debbie ja minä tarjouduimme mukaan avustustyöhön. Löysin muutamassa päivässä käytetyn, yhdeksänmetrisen asuntovaunun, joka oli autollemme riittävän kevyt. Maksoin vain puolet vaunun arvioidusta hinnasta, joten se sopi myös kukkarollemme ja oli vastaus rukouksiimme. Asuntovaunu on ollut kotimme nyt runsaat kaksi vuotta.

Kerran kun olimme käymässä kotipaikkakunnallamme, myimme talomme ja suurimman osan tavaroistamme, minkä ansiosta saatoimme jatkaa työtämme New Orleansissa, missä palvelen projektikoordinaattorina. Hienoimpia asioita täällä on ollut nähdä, miten Jehova on osoittautunut palvojilleen ”kaiken lohdutuksen Jumalaksi”. Monet, jotka menettivät kotinsa ja valtakunnansalinsa, joutuivat evakuointien vuoksi jättämään myös seurakuntansa ja koko sen alueen, jolla he saarnasivat hyvää uutista. (2. Korinttilaisille 1:3.)

”Heidän uskonsa – – kosketti sydäntämme”

Justin: Lokakuussa 2005 pyydettiin vapaaehtoisia avustustyöhön Meksikonlahdelle. Vaimoni Tiffany ja minä jätimme viipymättä anomukset, ja helmikuussa 2006 saimme kutsun New Orleansin lähistöllä toimivan Kennerin avustuskeskuksen katonrakennusryhmään.

Työskentelimme joka päivä eri tontilla ja tapasimme paikallisia todistajia. Heidän uskonsa ja luottamuksensa Jumalaan koskettivat sydäntämme. Saimme myös joka päivä voimakkaan muistutuksen siitä, miten mieletöntä on luottaa aineelliseen omaisuuteen. Sanat eivät riitä kuvailemaan sitä iloa, jota tunnemme nähdessämme, mitä Jehovan kansa saa aikaan hänen avullaan, ja voidessamme auttaa kristittyjä veljiämme ja sisariamme.

[Tekstiruutu/Kuva s. 18]

Päivä avustuskeskuksessa

Avustuskeskuksen keittiöhenkilökunnan päivä alkaa noin kello 4.30. Kello 7.00 kaikki työntekijät kokoontuvat ruokailupaikalle ja tarkastelevat kymmenen minuutin ajan jotakin raamatunkohtaa ennen aamiaista. Puheenjohtaja voi samalla toivottaa tervetulleeksi uudet työntekijät ja kertoa jonkin tuoreen kannustavan kokemuksen.

Kiitosrukouksen jälkeen kaikki nauttivat tukevan aamupalan ja lähtevät sitten omiin töihinsä. Jotkut jäävät keskukseen, kenties toimisto-, pesula- tai keittiötyöhön. Kokit valmistavat noutoaterioita, jotka kunkin työryhmän edustaja käy hakemassa puoliltapäivin.

Maanantai-iltaisin työntekijät kokoontuvat ”perheenä” tutkimaan jotakin Jehovan todistajien julkaiseman Vartiotorni-lehden raamatullista kirjoitusta. Nämä tutkistelut auttavat kaikkia pysymään hengellisesti vahvoina; tämä selittää sen, miksi työtä jaksetaan tehdä iloiten ja oma osuus nähdään oikeassa valossa (Matteus 4:4; 5:3).

[Tekstiruutu s. 19]

”Olen – – erehtynyt teidän suhteenne”

Muuan New Orleansissa asuva nainen oli kiinnittänyt oveensa tekstin, jossa luki: ”Ei Jehovan todistajia.” Sitten eräänä päivänä joukko vapaaehtoistyöntekijöitä alkoi korjata kadun toisella puolella olevaa taloa, joka oli vahingoittunut hirmumyrskyssä. Nainen tarkkaili työntekijöitä joka päivä ja pani merkille heidän lämpimän ja ystävällisen henkensä. Pian uteliaisuus vei voiton, ja hän meni lähemmäs nähdäkseen, mitä oikein oli tekeillä. Kun hän sai tietää työntekijöiden olevan Jehovan todistajia, hän sanoi, ettei kukaan hänen kirkostaan ollut edes soittanut hänelle hirmumyrskyn jälkeen. ”Olen selvästikin erehtynyt teidän suhteenne”, hän sanoi. Teksti hänen ovestaan hävisi, ja hän pyysi todistajia käymään luonaan.

[Kuva s. 16, 17]

Robert ja Veronica

[Kuva s. 16, 17]

Frank ja Veronica

[Kuva s. 17]

Gregory ja Kathy

[Kuva s. 17]

Wendell ja Janine

[Kuva s. 18]

Matthew ja Darline

[Kuva s. 18]

Ted ja Debbie

[Kuva s. 18]

Justin ja Tiffany