Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

3. KYSYMYS

Mistä ohjeet ovat lähtöisin?

Mistä ohjeet ovat lähtöisin?

Miksi näytät siltä, miltä näytät? Mikä on määrännyt silmiesi, hiustesi ja ihosi värin? Entä pituutesi, ruumiinrakenteesi tai ne piirteet, joissa muistutat toista tai molempia vanhempiasi? Mikä saa sormenpäiden toiselle puolelle kasvamaan pehmeät tyynyt ja toiselle puolelle kovat, suojaavat kynnet?

Charles Darwinin päivinä vastaukset näihin kysymyksiin olivat arvoitus. Darwin itse oli innostunut siitä, miten eri ominaisuudet siirtyvät sukupolvelta toiselle, mutta hän ei tiennyt kovinkaan paljon perinnöllisyyslaeista ja vielä vähemmän niistä solun mekanismeista, jotka vaikuttavat perinnöllisyyteen. Sitä vastoin nykybiologit ovat vuosikymmeniä tutkineet ihmisen perimää ja niitä yksityiskohtaisia ohjeita, jotka sisältyvät hämmästyttävään molekyyliin nimeltä DNA (deoksiribonukleiinihappo). Tärkeä kysymys kuuluu: mistä nuo ohjeet ovat lähtöisin?

Mitä monet tiedemiehet väittävät? Monet biologit ja muut tiedemiehet uskovat, että DNA siihen koodattuine ohjeineen syntyi kenenkään ohjaamatta satunnaisten tapahtumien seurauksena miljoonien vuosien aikana. Heidän mielestään tuon molekyylin rakenteessa, toiminnassa tai sen sisältämässä ja välittämässä informaatiossa ei ole mitään todisteita suunnittelusta.17

Mitä Raamattu sanoo? Raamattu puhuu Jumalasta lähtöisin olevasta kuvaannollisesta kirjasta, jossa on ohjeet eri ruumiinosien muodostamisesta ja jopa eri vaiheiden ajoittamisesta. Kuningas Daavid kuvaili tätä henkeytettynä sanoen Jumalasta: ”Silmäsi näkivät jopa alkioni, ja kirjassasi olivat kirjoitettuina kaikki sen osat, mitä tulee päiviin, jolloin ne muodostettiin eikä yhtäkään niistä vielä ollut.” (Psalmit 139:16.)

Mitä todisteet osoittavat? Jos evoluutio pitää paikkansa, tulisi näyttää vähintään kohtuullisen mahdolliselta, että DNA olisi voinut syntyä sattumien sarjan välityksellä. Jos Raamattu on oikeassa, DNA:n pitäisi tarjota painavia todisteita sen puolesta, että sen on suunnitellut järjestyksellinen, älykäs mieli.

Kun DNA:ta tarkastellaan mahdollisimman yksinkertaisella tavalla, se on varsin ymmärrettävä – ja kiehtova. Lähdetäänpä siis käymään solussa uudestaan. Tällä kertaa vierailemme kuitenkin ihmisen solussa. Kuvitellaan, että menemme museoon, jossa näytetään, miten tällainen solu toimii. Koko museo on rakennettu siten, että se muistuttaa tyypillistä ihmissolua mutta noin 13 miljoonaa kertaa suurennettuna. Se on samankokoinen kuin jättimäinen urheilustadion, jonne mahtuu suunnilleen 70 000 katsojaa.

Astuttuamme museoon sisään katselemme syvän kunnioituksen vallassa ympärillemme, sillä tuo ihmeellinen paikka on täynnä erikoisia muotoja ja rakenteita. Solumuseon keskipaikkeilla on sen tuma, noin 20-kerroksisen talon korkuinen pallo. Suuntaamme kulkumme sinne.

”Insinööritaidon näyte” – DNA:n pakkausjärjestelmä: Se miten DNA on pakattu tumaan, on hämmästyttävä insinööritaidon näyte – aivan kuin 40 kilometriä hyvin hienoa lankaa olisi pakattu tennispalloon.

Sisään mennään tuman ulommassa kalvossa olevasta ovesta. Tilaa hallitsee 46 kromosomia, jotka ovat järjestyneet identtisiksi pareiksi. Niiden korkeus vaihtelee, mutta lähin pari on noin 12-kerroksisen talon korkuinen (1). Kukin kromosomin malli on keskeltä kapea, joten se muistuttaa hiukan kahta toisissaan kiinni olevaa nakkia, mutta se on yhtä paksu kuin suuri puunrunko. Kromosomien pinnassa näyttää olevan poikkijuovia, ja kun niitä katsoo lähempää, jokaisen vaakajuovan poikki kulkee pystyviivoja ja niiden välissä on jälleen lyhyempiä poikkiviivoja (2). Kirjapinojako ne ovat? Eivät, vaan tiiviiksi rivistöksi pakkautuneiden silmukoiden ulkoreunoja. Jos vedät yhdestä silmukasta, se tulee ulos ja huomaat, että se koostuu vielä pienemmistä lenkeistä (3), jotka nekin ovat siistissä järjestyksessä. Noista lenkeistä löytyy koko tämän rakenteen tärkein yksityiskohta – loputtoman pitkältä näyttävä nauha. Mikä se oikein on?

HÄMMÄSTYTTÄVÄN MOLEKYYLIN RAKENNE

Kutsumme nyt tätä kromosomimallin osaa yksinkertaisesti nauhaksi. Se on noin 2,6 senttimetriä paksu ja kiertyy tiukasti eräänlaisten käämien (4) ympärille. Nämä pienimmät kierteet kiinnittyvät runkoon, joka pitää ne paikoillaan. Esittelytekstissä selitetään, että nauha on pakattu erittäin tehokkaasti. Jos tämän mallin jokaisen kromosomin nauha vedettäisiin suoraksi ja nauhat asetettaisiin peräkkäin, ne ulottuisivat noin puolen maapallon ympäri! *

Eräässä tiedekirjassa tätä tehokasta pakkausjärjestelmää kuvaillaan ”poikkeukselliseksi insinööritaidon näytteeksi”.18 Kuulostaako sinusta uskottavalta, että tällaisen taidonnäytteen takana ei olisikaan insinööriä? Jos museossamme olisi valtava varasto, jossa olisi miljoonia myyntiartikkeleita ja ne olisivat niin tarkassa järjestyksessä, että mikä tahansa tavara löytyisi tarvittaessa helposti, ajattelisitko, että kukaan ei ole organisoinut tuota varastoa? Et tietenkään – vaikka tuollaisen järjestyksen aikaansaaminen olisi verrattain yksinkertaista.

Kromosomimallin esittelytekstissä katsojaa kehotetaan ottamaan nauhaa käteen ja katsomaan sitä lähemmin (5). Kun liu’utat sitä sormiesi välissä, huomaat, ettei se ole mikään tavallinen nauha. Se koostuu kahdesta toistensa ympäri kiertyvästä säikeestä, joita yhdistävät tasaisin välein pienet poikkilangat. Nauha näyttää tikkailta, jotka ovat kiertyneet kierreportaiksi (6). Silloin sinulla välähtää: tämähän on DNA-molekyyli, elämän suuria arvoituksia!

Yksi kromosomi sisältää aina yhden tiiviisti pakatun DNA-molekyylin käämeineen ja runkoineen. Tikkaiden poikkipuut ovat emäspareja (7). Mikä on niiden tehtävä? Mitä tarkoitusta tämä kaikki palvelee? Esittelyteksti tarjoaa yksinkertaistetun selityksen.

YLIVERTAINEN INFORMAATION TALLENNUSJÄRJESTELMÄ

Avain DNA:n ymmärtämiseen piilee esittelytekstin mukaan poikkipuissa, jotka yhdistävät tikkaiden kaksi sivupuuta. Kuvitellaanpa, että tikkaat halkaistaan kahtia, niin että poikkipuiden osat jäävät törröttämään kumpaankin sivupuuhun. Niitä on vain neljänlaisia, ja tiedemiehet viittaavat niihin kirjaimin A, T, G ja C. Hämmästyksekseen he ovat saaneet selville, että näiden kirjainten järjestys sisältää koodattua informaatiota.

Ehkä tiedät morseaakkoset, jotka kehitettiin 1800-luvulla lennätinviestintää varten. Niissä on vain kaksi merkkiä eli ”kirjainta”, piste ja viiva, mutta silti niistä voidaan muodostaa lukemattomia sanoja ja lauseita. DNA:ssa on nelikirjaiminen aakkosto, A, T, G ja C. Kirjainten eri yhdistelmistä muodostuu ”sanoja”, joita kutsutaan kodoneiksi. Ne ovat vuorostaan järjestyneet ”kertomuksiksi”, joita sanotaan geeneiksi eli perintötekijöiksi. Kussakin geenissä on keskimäärin 27 000 kirjainta. Geenit ja niiden väliset pitkät jaksot on koottu eräänlaisiksi ”kirjan luvuiksi”, yksittäisiksi kromosomeiksi. 23 kromosomista muodostuu kokonainen ”kirja”, genomi eli perimä, joka sisältää kaiken geneettisen informaation jostakin eliöstä. *

Genomi olisi kirjana valtavan kokoinen. Kuinka paljon siihen mahtuisi tietoa? Ihmisen genomin DNA-tikkaissa on noin kolme miljardia poikkipuuta, emäsparia.19 Jos genomi olisi tietosanakirja, jonka kussakin osassa olisi runsaat tuhat sivua, koko sarjassa olisi 428 osaa. Kun tähän vielä lisätään kunkin solun toinen kromosomisto, osia olisi kaksi kertaa niin paljon eli 856. Jos koko genomi pitäisi kirjoittaa tekstiksi koneella, se kestäisi kokopäivätyönä – ilman lomia – noin 80 vuotta!

Kaiken tuon kirjoittamisen lopputulos olisi tietysti täysin hyödytön ihmisruumiille. Miten nuo tietosanakirjan sadat paksut osat saataisiin mahtumaan ihmisen kaikkiin sataan biljoonaan mikroskooppisen pieneen soluun? Emme mitenkään pysty pakkaamaan informaatiota niin pieneen tilaan.

Muuan molekyylibiologian ja tietojenkäsittelyopin professori on sanonut: ”Grammassa DNA:ta, joka kuivana veisi tilaa jotakuinkin yhden kuutiosenttimetrin verran, voi olla informaatiota yhtä paljon kuin noin biljoonassa CD-levyssä.”20 Mitä tämä merkitsee? DNA sisältää geenit, ohjeet joiden mukaan yksilöllinen ihmisruumis muodostuu, ja jokaisessa solussa on kaikki tarvittavat ohjeet. Informaatio on pakattu DNA:han niin tiiviisti, että yksi ainoa teelusikallinen sitä voisi sisältää ohjeet, joilla voitaisiin rakentaa noin 350 kertaa enemmän ihmisiä kuin maailmassa on tätä nykyä elossa! Maapallon nykyisten seitsemän miljardin asukkaan DNA muodostaisi hädin tuskin ohuen kalvon teelusikan pintaan.21

KIRJA ILMAN TEKIJÄÄ?

Gramma DNA:ta sisältää yhtä paljon informaatiota kuin mahtuisi biljoonaan CD-levyyn.

Vaikka ihmiset ovat oppineet rakentamaan yhä pienempiä laitteita, mikään heidän valmistamansa tietoa tallentava laite ei yllä DNA:n kapasiteettiin. CD-levy tarjoaa kuitenkin sopivan vertailukohteen. Se saattaa tehdä meihin vaikutuksen symmetrisellä muodollaan, kiiltävällä pinnallaan sekä kätevällä koollaan. Se on selvästikin älykkäiden ihmisten suunnittelema. Mutta entä jos se vielä lisäksi sisältää tietoa – ei mitään umpimähkäisiä, käsittämättömiä merkkejä, vaan johdonmukaiset, yksityiskohtaiset ohjeet jonkin monimutkaisen koneen rakentamiseksi, huoltamiseksi ja korjaamiseksi? Tuo informaatio ei muuta levyn painoa tai kokoa havaittavasti, mutta se on silti levyn tärkein piirre. Eivätkö nuo kirjalliset ohjeet ole vakuuttava todiste siitä, että sen täytyy olla älykkään mielen aikaansaannos? Eikö kirjoitus vaadi kirjoittajan?

DNA:n vertaaminen CD-levyyn tai kirjaan ei ole kaukaa haettua. Eräässä genomia käsittelevässä kirjassa sanotaan: ”Ajatus perimästä kirjana ei varsinaisesti edes ole vertauskuva, vaan se on kirjaimellisesti totta. Kirja on digitaalista tietoa – –. Samoin on perimän laita.” Kirjoittaja jatkaa: ”Perimä on hyvin viisas kirja, koska sopivissa oloissa se voi sekä kopioida itsensä että lukea itsensä.”22 Tämä johdattaa meidän erääseen toiseen tärkeään DNA:n ominaisuuteen.

LIIKKUVIA KONEITA

Seistessäsi solumallin hiljaisuudessa huomaat miettiväsi, pysyykö kaikki oikeassa tumassakin yhtä liikkumattomana kuin museossa. Sitten katseesi osuu uuteen näyttelyesineeseen. DNA-jaksoa esittelevän vitriinin yläpuolella on teksti, jossa lukee: ”Paina nappia, niin näet demonstraation.” Teet työtä käskettyä ja kuulet selostajan äänen: ”DNA:lla on ainakin kaksi hyvin tärkeää tehtävää. Ensimmäinen on replikaatio. DNA on kopioitava, jotta jokaisella uudella solulla olisi täydellinen kopio samasta geneettisestä informaatiosta. Katso simulaatiota.”

Vitriinin toisessa päässä olevasta ovesta tulee sisään mutkikkaan näköinen kone. Se on itse asiassa toisiinsa kytkeytyneiden robottien rykelmä. Kone menee DNA:n luo, kiinnittyy siihen ja alkaa liikkua DNA:ta pitkin aivan kuin juna radallaan. Se kulkee sen verran nopeasti, ettet aivan tarkkaan erota, mitä se oikein tekee, mutta sen perässä näkyy selvästi yhden nauhan sijasta kaksi täydellistä DNA-nauhaa.

Selostaja jatkaa: ”Tämä on erittäin yksinkertaistettu näyte DNA:n replikaatiosta. Ryhmä molekyylikoneita, entsyymejä, kulkee pitkin DNA:ta, jakaa sen ensin kahteen osaan ja käyttää sitten kumpaakin säiettä templaattina eli mallina uuden vastinsäikeen valmistamisessa. Emme pysty tässä esittelemään kaikkia työhön osallistuvia yksiköitä, kuten pienen pientä laitetta, joka replikaatiokoneen edellä katkaisee toisen DNA-säikeen, niin että se pääsee pyörähtämään vapaasti eikä kierry liian tiukkaan. Emme liioin pysty näyttämään, miten DNA korjausluetaan useita kertoja. Virheet nimittäin havaitaan ja korjataan hämmästyttävän tarkasti.” (Ks. piirros  s. 16, 17.)

Ääni kertoo edelleen: ”Demonstraatiosta käy kuitenkin selvästi ilmi tapahtumasarjan nopeus. Huomasit varmasti, että robotti liikkui melkoista vauhtia. Todellisuudessa entsyymikoneisto etenee DNA-’rataa’ pitkin noin 100 poikkipuun eli emäsparin sekuntivauhtia.23 Jos ’rata’ suurennettaisiin rautatien kokoiseksi, tuo kone kiitäisi eteenpäin suunnilleen 80 kilometrin tuntivauhtia. Bakteereissa nämä pienet replikaatiokoneet voivat liikkua vielä kymmenen kertaa nopeammin! Ihmissolussa satojen tällaisten koneiden joukot käyvät käsiksi työhön eri kohdissa DNA-’rataa’. Koko perimästä syntyy kopio vain kahdeksassa tunnissa.”24 (Ks. tekstiruutu  ”Molekyyli jota voidaan lukea ja kopioida” s. 20.)

DNA:N ”LUKEMINEN”

DNA:ta kopioivat robotit vetäytyvät pois näyttämöltä, ja paikalle ilmestyy toinen kone. Sekin etenee pitkin DNA-nauhaa mutta hitaammin. Nauha menee sisään koneen toisesta päästä ja tulee ulos sen toisesta päästä – täsmälleen samanlaisena. Mutta eräästä toisesta aukosta työntyy esiin uusi, yksisäikeinen nauha ikään kuin jatkuvasti kasvava häntä. Mitä nyt on tekeillä?

Vastauksen antaa jälleen selostaja: ”DNA:n toisena tehtävänä on suorittaa transkriptio. Koska DNA ei koskaan poistu tuman suojista, niin miten sen geenejä – elimistön kaikkien proteiinien reseptejä – voidaan lukea ja käyttää? Tämä toinen entsyymikone etsii DNA:sta kohdan, jossa tuman ulkopuolelta saapuneet kemialliset signaalit ovat aktivoineet jonkin geenin. Sitten kone tekee tuosta geenistä kopion RNA:ksi (ribonukleiinihappo) kutsutun molekyylin avulla. RNA näyttää hyvin samanlaiselta kuin yksisäikeinen DNA mutta on kuitenkin erilainen. Sen tehtävänä on poimia geeneihin koodattu informaatio. Informaatio siirtyy entsyymikoneen sisällä RNA:han, minkä jälkeen RNA poistuu tumasta ja suuntaa jonkin ribosomin luo, missä tuon informaation pohjalta valmistetaan jokin proteiini.”

Demonstraatio herättää sinussa suurta ihailua. Koko museo ja sen koneiden suunnittelijoiden ja rakentajien nerokkuus tekevät sinuun valtavan vaikutuksen. Mutta entä jos koko rakennus laitteineen voitaisiin panna käyntiin, niin että se demonstroisi kaikkia niitä lukemattomia tuhansia toimintoja, joita ihmisen solussa tapahtuu samanaikaisesti? Sellainen esitys herättäisi varmasti syvää kunnioitusta.

Kaikki nämä pikkuruisten, monimutkaisten koneiden suorittamat tapahtumasarjat ovat joka hetki täyttä todellisuutta sadassa biljoonassa solussamme! DNA:ta luetaan jatkuvasti ja siitä saadaan ohjeet niiden satojentuhansien erilaisten proteiinien valmistamiseksi, jotka muodostavat ruumiimme – sen entsyymit, kudokset, elimet. Juuri tälläkin hetkellä DNA:ta kopioidaan ja korjausluetaan, jotta jokaisessa uudessa solussa olisi käytettävissä tuore ja virheetön ohjeisto.

MIKSI NÄILLÄ ASIOILLA ON MERKITYSTÄ?

Palataanpa alkuperäiseen kysymykseemme: mistä kaikki nämä ohjeet ovat lähtöisin? Raamattu sanoo, että tämä ”kirja” sisältöineen on peräisin yli-inhimilliseltä Tekijältä. Onko tämä päätelmä epätieteellinen tai aikansa elänyt?

Mitä ajattelet, voisivatko ihmiset rakentaa edes edellä kuvaillun kaltaista museota? Yritys johtaisi todellisiin vaikeuksiin. Ihmisen geeneihin ja niiden toimintoihin liittyy paljon sellaista, mitä ei vielä ymmärretä. Tutkijat yrittävät edelleen selvittää, missä eri geenit sijaitsevat ja mitä ne tekevät. Lisäksi geenit muodostavat vain pienen osan DNA-nauhasta. Mikä on niiden pitkien jaksojen tehtävä, joissa ei ole geenejä? Tiedemiehet ovat kutsuneet noita osia roska-DNA:ksi, mutta viime aikoina he ovat tarkistaneet kantaansa, kun on käynyt ilmi, että ne saattavat säädellä sitä, millä tavalla ja missä määrin geenejä käytetään. Ja vaikka he pystyisivätkin rakentamaan DNA:sta ja sitä kopioivista ja korjauslukevista koneista täydellisen mallin, saisivatko he sen toimimaan niin kuin oikea DNA toimii soluissa?

Kuuluisa tiedemies Richard Feynman jätti vähän ennen kuolemaansa liitutaululle seuraavan viestin: ”En pysty luomaan sellaista, mitä en ymmärrä.”25 Hänen nöyrä rehellisyytensä on virkistävää, ja hänen sanansa pitävät mitä ilmeisimmin paikkansa DNA:sta. Tutkijat eivät kykene luomaan DNA:ta kaikkine replikaatio- ja transkriptiokoneineen eivätkä ymmärtämään sitä täysin. Silti jotkut väittävät tietävänsä, että se tuli olemassaoloon sattumien ja virheiden seurauksena. Tukevatko edellä käsitellyt todisteet tällaista johtopäätöstä?

Jotkut korkeasti koulutetut ovat tulleet siihen tulokseen, että todisteet viittaavat toiseen suuntaan. Esimerkiksi Francis Crick, joka oli mukana selvittämässä DNA:n kaksoiskierrerakennetta, katsoi, että tämä molekyyli on aivan liian järjestelmällinen ollakseen sattumanvaraisen tapahtumaketjun seuraus. Hän arveli, että DNA:n ovat ehkä lähettäneet maapallon ulkopuoliset älylliset olennot tuottaakseen täällä elämää.26

Hieman myöhemmin huomattava filosofi Antony Flew teki näkemyksissään täyskäännöksen kannatettuaan ateismia 50 vuotta. Hän alkoi 81-vuotiaana puhua siitä, että elämän luomisen takana täytyy olla jonkinlainen äly. Mistä tämä katsantokannan muutos? Hän oli tutkinut DNA:ta. Kun häneltä kysyttiin, voisiko tämä uusi ajattelutapa osoittautua epäsuosituksi tutkijapiireissä, hänen kerrotaan vastanneen: ”Ei voi mitään. Olen koko ikäni noudattanut periaatetta – – seurata todisteita, minne ne sitten johtavatkin.”27

Mitä sinä ajattelet? Minne todisteet johtavat? Kuvittele, että löytäisit tehtaan sydämestä tietokonehuoneen. Tietokoneen monimutkainen pääohjelma ohjaisi kaikkea tehtaan toimintaa. Lisäksi tuo ohjelma lähettäisi jatkuvasti kutakin konetta koskevia rakennus- ja huolto-ohjeita sekä tekisi itsestään kopioita ja korjauslukisi niitä. Minne tällaiset todisteet johtaisivat sinut? Päättelisitkö, että tietokone ohjelmineen on muodostunut itsestään vai että sen ovat valmistaneet järjestykselliset, älykkäät ihmiset? Todisteet puhuvat puolestaan.

^ kpl 12 Solun molekyylibiologiaa käsittelevässä oppikirjassa Molecular Biology of the Cell käytetään erilaista mittakaavaa. Sen mukaan näiden pitkien nauhojen pakkaamista tumaan voitaisiin verrata siihen, että 40 kilometriä hyvin hienoa lankaa yritetään pakata tennispalloon – ja niin siististi ja järjestyksellisesti, että lankaan pääsisi helposti käsiksi mistä kohtaa tahansa.

^ kpl 18 Soluissa on kaksi täydellistä genomia eli kaikkiaan 46 kromosomia.