Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Missä kulkee raja?

Missä kulkee raja?

4. LUKU

Missä kulkee raja?

Oikein vai väärin?

Seurustelevan parin on aina ja kaikkialla väärin koskettaa toisiaan.

□ Oikein

□ Väärin

Pari voi syyllistyä haureuteen, vaikka se pidättyisikin yhdynnästä.

□ Oikein

□ Väärin

Jos seurustelevat eivät ota seksuaalisia vapauksia, he eivät voi olla todella rakastuneita.

□ Oikein

□ Väärin

OLET epäilemättä ajatellut tätä asiaa paljon. Jos seurustelet jonkun kanssa, voi olla vaikea tietää, mihin vetää raja hellyyden osoittamisessa. Tarkastellaanpa edellä olevia kolmea väittämää ja katsotaan, mitä Jumalan sanalla on sanottavana siitä, missä kulkee raja.

● Seurustelevan parin on aina ja kaikkialla väärin koskettaa toisiaan.

Väärin. Raamattu ei tuomitse sopivia, puhtaita hellyydenosoituksia. Se kertoo esimerkiksi sulamilaistytöstä ja paimenpojasta, jotka olivat rakastuneita toisiinsa. Heidän seurustelunsa oli siveellisesti puhdasta. Ilmeisesti he kuitenkin ilmaisivat molemminpuolisen kiintymyksensä jollakin tavoin jo ennen avioliittoa. (Laulujen laulu 1:2; 2:6; 8:5.) Nykyäänkin joistakin pareista, jotka vakavasti harkitsevat avioliittoa, voi tuntua, että jotkin puhtaat hellyydenosoitukset ovat sopivia. *

Seurustelevan parin on kuitenkin oltava äärimmäisen varovainen. Suuteleminen, halaileminen tai mikä tahansa muu, mikä herättää seksuaalisia haluja, voi johtaa väärään sukupuoliseen käytökseen. Jopa sellaisen parin, jonka aikeet ovat kunnialliset, on aivan liian helppoa menettää itsehillintänsä ja syyllistyä sukupuoliseen moraalittomuuteen. (Kolossalaisille 3:5.)

● Pari voi syyllistyä haureuteen, vaikka se pidättyisikin yhdynnästä.

Oikein. ”Haureutta” (por·neiʹa) vastaavan alkukielisen kreikkalaisen sanan merkitys on laaja. Se tarkoittaa kaikenlaisia avioliiton ulkopuolisia sukupuolisuhteita, ja keskeistä siinä on sukupuolielinten väärinkäyttö. Haureuteen sisältyy siis paitsi yhdyntä myös muun muassa toisen sukupuolielinten kiihottaminen sukupuolisen tyydytyksen saamiseksi samoin kuin anaalinen ja suuseksi.

Lisäksi Raamattu tuomitsee muutakin kuin haureuden. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat haureus, epäpuhtaus, irstaus.” Hän lisäsi: ”Ne, jotka harjoittavat sellaisia, eivät peri Jumalan valtakuntaa.” (Galatalaisille 5:19–21.)

Mitä on ”epäpuhtaus”? Sitä vastaavaan kreikan kielen sanaan sisältyy kaikenlainen puheen ja toiminnan epäpuhtaus. Olisi varmasti epäpuhdasta antaa toisen käsien vaellella toisen vaatteiden alla, riisua toiselta vaatteita tai hyväillä intiimejä ruumiinosia, kuten rintoja. Rintojen hyväileminen liitetään Raamatussa niihin ilonaiheisiin, jotka on tarkoitettu aviopareille (Sananlaskut 5:18, 19).

Jotkut nuoret uhmaavat röyhkeästi Jumalan esittämiä normeja. He menevät tahallaan liian pitkälle tai etsivät itselleen ahneesti useita kumppaneita, joiden kanssa he voivat harjoittaa sukupuolista epäpuhtautta. He saattavat tällöin syyllistyä jopa sellaiseen, mitä apostoli Paavali kutsui ”irstaudeksi”. Sitä vastaava kreikkalainen sana tarkoittaa ’törkeän loukkaavia tekoja, liiallisuutta, röyhkeyttä, hillitsemätöntä himoa’. Et varmaankaan halua ”menettää kaikkea moraalitajuasi” antautumalla ”irstauteen harjoittamaan ahneesti kaikenlaista epäpuhtautta” (Efesolaisille 4:17–19).

● Jos seurustelevat eivät ota seksuaalisia vapauksia, he eivät voi olla todella rakastuneita.

Väärin. Toisin kuin monet ehkä ajattelevat, sopimattomien seksuaalisten vapauksien ottaminen ei syvennä suhdetta. Se pikemminkin vie pohjan keskinäiseltä kunnioitukselta ja luottamukselta. Mietitäänpä Lauran kokemusta. Hän kertoo: ”Eräänä päivänä, kun äiti ei ollut kotona, poikaystäväni tuli meille muka pelkästään katselemaan televisiota. Ensin hän vain piti minua kädestä. Sitten yhtäkkiä hänen kätensä alkoivat vaellella. En uskaltanut käskeä häntä lopettamaan, koska pelkäsin, että hän suuttuu ja haluaa lähteä.”

Mitä ajattelet? Välittikö Lauran poikaystävä hänestä aidosti, vai etsikö hän vain itsekästä tyydytystä? Jos joku yrittää saada sinua syyllistymään epäpuhtaaseen käytökseen, onko se tosiaan merkki siitä, että hän rakastaa sinua?

Kun poika painostaa tyttöä toimimaan vastoin kristillistä kasvatustaan ja omaatuntoaan, hän rikkoo Jumalan lakia ja vie uskottavuutta omilta puheiltaan, joiden mukaan hän rakastaa tyttöä aidosti. Lisäksi tyttö, joka halukkaasti antaa periksi houkutukselle, sallii itseään käytettävän hyväksi. Mikä vielä pahempaa, hän syyllistyy epäpuhtaaseen käytökseen, kenties jopa haureuteen. * (1. Korinttilaisille 6:9, 10.)

Asettakaa selvät rajat

Miten voit välttää sopimattomat hellyydenosoitukset seurusteluaikana? On viisasta asettaa jo etukäteen selvät rajat. Sananlaskujen 13:10 sanoo: ”Keskenään neuvottelevilla on viisaus.” Keskustele kumppanisi kanssa siitä, millaiset hellyydenosoitukset ovat sopivia. Selvien rajojen sopimisen lykkääminen tilanteeseen, jossa romanttinen tunnelataus on voimakas, on kuin lykkäisi palohälyttimen hankkimista siihen asti, kun talo on tulessa.

Tällaisesta arkaluonteisesta asiasta puhuminen voi olla vaikeaa – jopa kiusallista – varsinkin seurustelun alkuvaiheessa. Rajojen asettaminen voi kuitenkin estää tehokkaasti vakavien ongelmien syntymisen myöhemmin. Järkevät rajat ovat kuin savuilmaisimia, jotka hälyttävät heti ensimmäisestä tulipalon merkistä. Lisäksi se, miten hyvin pystytte keskustelemaan näistä asioista, voi kertoa jotakin siitä, miten hyvin suhde tulee toimimaan. Itsehillintä, kärsivällisyys ja epäitsekkyys ovat tyydytystä tuottavan sukupuolielämän perusta avioliitossa (1. Korinttilaisille 7:3, 4).

Jumalan normeista kiinni pitäminen ei ole helppoa. Voit kuitenkin luottaa Jehovan neuvoihin. Hänhän sanoo itsestään Jesajan 48:17:ssä: ”Minä – – olen sinun Jumalasi, joka opetan sinua hankkimaan hyötyä itsellesi, joka panen sinut astumaan sitä tietä, jota sinun tulee vaeltaa.” Jehova haluaa sinun parastasi!

AIHEESTA LISÄÄ 1. OSAN LUVUSSA 24.

SEURAAVASSA LUVUSSA

Sukupuolisen koskemattomuuden säilyttäminen ei tee sinusta epänormaalia; se on päinvastoin viisasta. Katsotaanpa miksi.

[Alaviitteet]

^ kpl 15 Joissakin osissa maailmaa naimattomien välisten julkisten hellyydenosoitusten katsotaan ilmaisevan huonoa makua ja olevan loukkaavia. Kristityt varovat käyttäytymästä tavalla, joka voisi kompastuttaa toisia (2. Korinttilaisille 6:3).

^ kpl 25 Tässä kappaleessa esitetyt seikat soveltuvat tietenkin molempiin sukupuoliin.

AVAINRAAMATUNKOHTA

”Rakkaus – – ei käyttäydy sopimattomasti.” (1. Korinttilaisille 13:4, 5.)

VINKKI

Tapailkaa toisianne ryhmissä tai pyytäkää aina joku esiliinaksenne. Karttakaa vaaratilanteita, kuten olemista kahden kesken jossakin asunnossa tai pysäköidyssä autossa.

TIESITKÖ?

Jos olette kihloissa, teidän on keskusteltava joistakin intiimeistä asioista. Sitä vastoin suorasukainen puhe, jonka tarkoituksena on herättää sukupuolisia haluja, on eräs epäpuhtauden muoto, silloinkin kun se tapahtuu puhelimitse tai tekstiviestien välityksellä.

TOIMINTASUUNNITELMA!

Voin välttää leikittelemästä moraalittomuudella, kun ․․․․․

Jos seurustelukumppanini yrittää painostaa minua epäpuhtaaseen käytökseen, aion ․․․․․

Haluan kysyä vanhemmiltani tästä aiheesta: ․․․․․

MITÄ AJATTELET?

Millaisia rajoja asettaisit fyysisille kontakteille vastakkaiseen sukupuoleen kuuluvan kanssa?

Selitä, miten haureus, epäpuhtaus ja irstaus eroavat toisistaan.

[Huomioteksti s. 46]

”Olen lukenut sulhaseni kanssa raamatullisia kirjoituksia siveänä pysymisestä. Olemme kiitollisia siitä, että ne ovat auttaneet meitä säilyttämään puhtaan omantunnon.” (Leticia.)

[Tekstiruutu s. 44]

Mitä jos olemme menneet liian pitkälle?

Mitä jos olette syyllistyneet sopimattomaan käytökseen? Älkää pettäkö itseänne ajattelemalla, että voitte selvittää ongelman vain keskenänne. ”Rukoilin usein, että Jumala auttaisi meitä olemaan sortumatta siihen uudestaan”, tunnusti eräs nuori. ”Joskus se tepsi, mutta ei aina.” Puhukaa siksi vanhemmillenne. Raamattu kehottaa myös viisaasti pyytämään apua seurakunnan vanhimmilta (Jaakobin kirje 5:14). Nämä kristityt paimenet voivat antaa neuvoja ja oikaisua, niin että voitte saada suhteenne Jumalaan ennalleen.

[Kuvat s. 47]

Lykkäätkö palohälyttimen hankkimista siihen asti, kun talosi on tulessa? Älä myöskään lykkää selvien rajojen sopimista tilanteeseen, jossa halut ovat jo voimakkaat.